Paadyin sitten viela jaamaan Pondyyn hetkeksi, joten menin katsomaan Aurovillea, joka on The Motherin visioon perustuva ihanneyhteiskuntakokeilu. Keskella paikkaa ponottaa iso kultainen meditointipallo (Matrimandir), ja siina sitten mparilla alueella joku parisentuhatta ihmista, jotka ovat innostuneet visiosta. En oikein loytanyt ketaan paikallista sukasta jonka kanssa keskustella paikasta, joten jouduin tyytymaan infotiskin tateihin, joilla oli koko ajan kiire antaa Matrimandirin passeja kavijoille. Sen verran sain raavittua kasaan, etta uskonnon harjoittaminen on hyvin epasuositeltavaa, mutta The Motherin ajatuksiin pitaa sitoutua. Nama ajatukset eivat tietenkaan ole uskonto, vaan jotain paljon enemman. Niinpa niin. Kukapa haluaisi ajatuksensa samalle viivalle muiden kanssa, kun voi julistautua suoraan olevansa paljon korkeammalla tasolla.
The Motherin teesit sisalsivat kasittaakseni aika pitkalti noita Advaitan perusajatuksia, vaikka siina varmaan oli joku oma sivumakunsa. Ainakin tyontekoa jotenkin kai painotettiin. Itse asiassa kuulemma Tiruvannamalain guru Sri Ramana kuulemma tykkasi lahettaa liian touhukkaat The Motherin puheille, kun taas The Mother lahetti liian kontemplatiiviset tyypit Tiruun Sri Ramanan kanssa hiljaisuutta harrastamaan.
Omaisuudesta on luovuttava kun tulee Aurovillen asukkaaksi, joten kaikki sinne rakennetut rakennukset tms. jaavat Aurovillen omaisuudeksi jos joku lahtee pois. Rangaistuksia ei kuulemma ole, eli jotenkin Aurovillella on tietty erikoisasema Intian lainsaadannossa, vaikka varmaan vakavammissa tapauksissa lait patevat, olettaisin. Uskonnoista ja kansallisuuksista pyritaan eroon kun niista seuraa vain harmia. Kulttuureissa nahtiin kuitenkin jotain hyvaa, joten kulttuuria ja kielia opiskellaan. Alueella oli myos monia hindutemppeleita, tieda sitten miten ne on saatu salakuljetettua uskonnottomalle alueelle.
Molemmat infotiskilaiset sanoivat, etta on hyvin vaikea pyrkia harmoniseen yhteiskuntaan. The Mother ei kuulemma antanut mitaan varsinaisia ohjeita siihen, miten taydellinen uusi ihminen ja yhteiskunta syntyisi - se vaan kuulemma on tulossa, ja Auroville odottaa sita innokkaasti. Tama lahestymistapa oli yllattava, ja kai se sopii The Motherin uskonnottomaan visioon. Ja jos vapaata tahtoa ei ole olemassa, kai on muutenkin turha antaa ohjeita - se tapahtuu mika tapahtuu.
Mutta paljon sinansa hyvia juttuja Aurovillessa on, etten nyt kuulostaisi liian kriittiselta. Se etta ihmiset pyrkivat harmonisempaan yhteiskuntaan on kiitettavaa aktiivisuutta. Ekologisia arvoja, vakivallattomuutta ja yhteisollisuutta painotetaan. Mutta uskoisin etta Jeesus voisi olla suureksi avuksi sen muutoksen aikaansaajana, joka vie ihmisia lahemmaksi harmoniaa. Uusi ihminen ei synny keskittymalla itseensa ja unelmiinsa, vaan antautumalla Toiselle, jonka rakkaus voi meidat muuttaa.
Aurovillesta seuraavaan tarkeaan aiheeseen, eli skoottereihin. Sain Pondicherrysta kyydin skoottereilla ekan kerran Aurovilleen (pari kaveria hostellilta), paasin kokeilemaan silla ajoa, ja seuraavana paivana vuokrasin omani. Intia on erinomainen paikka opetella ajamaan uutta ajoneuvoa. Saantoja ei varsinaisesti ole, joten kynnys on matala. Pitaa vaan ajaa hitaasti tekematta akkinaisia liikkeita, niin kukaan ei aja paalle. Uskon etta tasta uudesta taidosta saattaa olla viela iloa myohemminkin. On halvempaa vuokrata skootteri ja ajaa ympariinsa kuin kayttaa riksoja, joihin saa helposti kulumaan verrattaen paljon rahaa. Skooterilla ajaminen on myos kivaa.
Mitas sitten. Mamallapuramin epajumalatehtaat tuli nahtya, kovin raamatullisia tilanteita kun tyypit naputtelivat jumalankuvia liukuhihnatyona, joita sitten myohemmin palvotaan jossain syrjaisessa katoksessa tai kodin nurkassa. Kavin myos katsomassa krokotiilielaintarhaa - siella oli paljon krokotiileja. Ja Mamallapuramissa oli myos vanhoja kivikaiverruksia, vahan napsin kuvia.
Lopulta otin yobussiin Ootyyn, Etela-Intian vuorille. Taalla on vilpoisampaa, itse asiassa niinkin vilpoista etta valilla palelee aika lailla. Paivalla on ihan mukava saa, mutta iltaisin ja oisin suorastaan kylma. Taalla olen tehokavellyt pitkin ymparoivia kukkuloita, eksynyt lukuisia kertoja puolitahallani, tullut myohassa vuorenhuipulle, tormannyt viidakonpuhdistajiin, ottanut kuvia intialaisista, jotka aina pyytaa sita, samoillut teepelloilla, ja ollut ilmeisesti metsissa joissa on tiikereita (mutta nahnyt vain pari apinaa, peuraa ja lehmia).
Uskontodialogisesti on ollut hiljaisempaa, Ootyssa on taas ollut vaikea loytaa mistaan lansituristeja. Pari ihan hyvaa tyyppia ollut, mutta aina ne on tavannut illalla ja ne on lahtenyt seuraavana aamuna, niin ei oikein ole ehtinyt isoihin aiheisiin.
Loysin Tirusta Gurun kuolema -kirjan englanniksi, jota olen (sairaan halvoilla, sairaan hitailla) bussimatkoilla lukenut. Mielenkiintoista kuulla yhden ex-hindun ja ex-gurun ajatuksia kristinuskon ja hindulaisuuden suhteesta. Tama kaveri ei paljoa antanut armoa hindulaisuudelle. Mielenkiintoista etta han paatyi tekemaan tyota 70-luvulla hippien keskuudessa, ja kertoi etta LSD:n kayttajat saivat kaytannossa juuri samanlaisia kokemuksia kun han ja muut joogaajat saivat meditoidessaan. Kun olen pohtinut, etta miksi nama ihmisten kokemukset kaiken ykseydesta ovat niin samantyyppisia, etta missa maarin kokemukset ovat erilaisia mutta ne vain tulkitaan tietyn viitekehyksen kautta, ja missa maarin ne itsessaan ovat samanlaisia. Ex-guru heitti pallon demoneille. Samat kaverit tykkaa antaa tietynlaisia kokemuksia ihmisille jotka avaavat itsensa meditoinnin kautta ja niiden, jotka avaavat itsensa tiettyjen huumeiden kautta. Taas voidaan kysya etta mika meditointi nyt sitten on sellaista, jossa avautuu jollekin pahalle. En tieda. Enka silti tieda missa maarin itse nama kokemukset jotenkin aiheuttavat tietyn tulkinnan kokijassaan, ja missa maarin ihmiset vaan paatyvat keskusteluihin ihmisten kanssa joilla on samoja kokemuksia ja jotka ovat paatyneet itaisen hengellisyyden perusajatusten piiriin jo aiemmin.
Ugh. tassa olisi varmaan paljon muitakin ajatuksia ja tapahtumia taas mista voisi kirjoittaa, mutta taitaa tulla helposti luvattoman pitkia naista kirjoituksista. Tanaan siis en lahtenyt eksymaan mihinkaan, vaan otin bussin paikalliselle vuorenhuipulle(sille joka oli viimeksi suljettu) ja hengasin siella rauhallisesti hetken. Oli hyva pitaa vapaapaiva liiasta juoksentelusta. Sain vahan asioitakin hoidettua, ja huomasin etta paikallinen sim-korttini toimii taas. Jenni on tulossa piakkoin, mika on hienoa. Yritan siis selvita Ootysta Thrivandrumiin jokusen paivan paasta. Taalto jopa menisi suora bussi sinne, vain 15 tuntia - pitaa harkita. Mutta alla kuvia.
Matrimandir, Aurovillen meditointipallo. Siella on kuulemma iso kristallipallo sisalla, johon ohjataan jostain auringonsade. Siella ei harjoiteta rituaaleja The Motherin vision mukaisesti, vaan sinne voi menna itsekseen mietiskelemaan tai keskittymaan.
Kalin patsas Aurovillessa. Tai muistelen etta se pelottavin jumalatar oli Kali. Ristiinnaulitun Jeesuksen patsas voi tietysti myos olla pelottava, mutta ainakin asiaan perehtyneelle se viestii Jumalan rakkaudesta, koska siina Jumala karsii ihmisten kasissa, ei painvastoin.
Esteettisesti mukavampi hindujumalankuva jonkun temppelin edesta.
Jotkut kristillisetkin kuvat ovat jotenkin pelottavia, ainakin tyylillisesti jos ei sisallollisesti.
Olin tallaisessa kirkossa, pitkasta aikaa tuntui silta etta kirkko on kaunis ja kotoinen. No, sitten tietysti selvisi etta se on protestanttikirkko. Ei kai siita kulttuuristaan mihinkaan paase. Hienoja lasimaalauksia silti.
Mamallapuramin kivikaiverruksia kallionseinamassa.
Mamallapuramin nykytyolaisten pihalta.
Skootteri. Say no more.
Kolmen alueen paauskonnon pyhia juttuja rivissa. Taalla etelassa on kai paljon enemman kristittyja kuin muualla Intiassa. Muslimien maarasta en tieda. Aika harvoin nakee Allah-teksteja autoissa. Autoissa on yleensa joku uskonnollinen iskulause ikkunassa.
Ootyn kaupunkinakymaa iltasella.
Ootyn lahipeltoja vuorenrinteella hiukan keskustan ulkopuolella.
Taalla on joku kesafestivaali, paikallinen temppeli on jouluvaloilla vuorattu.
Tassa toiselta yritykseltani kiertaa eras jarvi, tama yritys tyssasi paikallisiin jotka varoitteli tiikereista. Edellinen yritys kosahti kun padonvartija ei paastanyt minua patonsa yli. Kolmas yritys johti jo paljon pidemmalle, mutta 8km paasta tuli kyltti vastaan ettei saa jatkaa luonnonsuojelualueen sisaan. Hitto. No, myohemmin paljastui etta jarven ympari on 30km.
Perhonen kukkulan paalta, jonne eksyin etsiessani korkeinta huippua. Ainakaan tama huippu ei ollut suljettu.
Teepelto, johon oli mahtava tupsahtaa kun olin matkalla alas vuorelta, mahdollinen oikopolkupolku oli muuttunut pusikoksi, pusikko vaikeaksi lapaista, ja plan d, kuivunut joenuoma oli kasvanut umpeen muutaman minuutin kuluttua sen loytymisesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti