Viimeiset metrit ja paluu

Suomessa! Tulin Intiasta jo viime kuun viimeinen päivä, mutta sen jälkeen podin flunssaa kotona viisi päivää, ja sitten oli vielä pientä euroopanmatkailua pari viikkoa, joten blogin päivittäminen jäi siinä vaiheessa. Nyt olen taas ollut pari päivää Suomessa, joten on korkea aika pistää viestiä tänne.

Viimeiset päivät Intiassa menivät lähinnä reissatessa, eli lähinnä 41 tunnin junamatkaan Dehra Dunista Mumbaihin. Rishikeshissä ennen junamatkaa iski flunssa kun taas pitkästä aikaa tuuletin piti laittaa yöksi pyörimään vuoristoilman muututtua kuumaksi monsuunisääksi. Jotenkin tuulettimien kanssa on välillä mahdotonta löytää sopivaa lämpötilaa, aina liian kuuma tai liian kylmä. Kun tiesin että matkaa on enää pari päivää jäljellä, päädyin tapani mukaan jonkinlaiseen turistikierteeseen ja juoksin matkan varrella kaupunkien nähtävyydet läpi, vaikka olikin vähän kipeä ja väsynyt. Dehra Dunissa näin ison tiibetiläisten Buddha-patsaan (n.30m) ja stupan (n.60m), rukousmyllyjä ja lippuja, ja päädyin myös seuraamaan vierestä lapsen synttäreitä ravintolassa. Munkki heitti jonkinmoisen mantran ruokailun alkuun ja sitten laulettiin Happy Birthdaytä. Sain myös luovutettua kitarani aiemmin Amritsarissa tapaamalleni intialaiselle pastorinalulle, joka oli opiskellut juuri tässä kaupungissa.

Junamatka sujui yllättävän kivuttomasti, onneksi oli yläpetipaikka, niin sai makoilla rauhassa ylhäällä suurimman osan ajasta. Juna tuli täysin ajallaan Mumbaihin - puoli viideltä aamulla, ja lento oli kahdelta aamuyöllä. Oli siinä sitten pitkä päivä katsella kaupunkia. Brittiarkkitehtuuria, temppeliluolia saarella, taidenäyttely, pari kirkkoa, puisto, ranta, ja viimeiset heräteostokset ei niin kattavaan tuliaiskokoelmaani. Lennolla sai nukuttua kun oli tarpeeksi väsynyt, ja Pariisissa Charles De Gaullen lentokentällä oli jotenkin muikea olo varsinkin kun näki suomalaisia, jotka on niin usein helppo tunnistaa. Helsinki-Vantaalla oli vanhemmat vastassa, ja siitä sitten kotiin lepäilemään. Kuten yleensä, en oikeastaan onnistunut saamaan juuri minkäänlaista kulttuurishokkia, mikä on tavallaan sääli. Olisi hyvä jos osaisi iloita enemmän siitä että tulee juotavaa vettä kraanasta, pääsee saunaan eikä tarvitse stressata ruoan hygieniasta, mutta jotenkin sitä vaan menee taas perusmoodiin, että täällä ollaan ja asiat toimii taas näin.

On kaiken kaikkiaan sellainen olo että matka oli hyvä, joskin on taas vaikea määritellä mitä on oppinut tai miten on muuten muuttunut. Voi olla että asioita päätyy prosessoimaan vielä tässä ajan kanssa, nyt on toisen reissun ja reissuväsymyksen kanssa ollut aika vähän minkään sortin pohdintaa yhtään mistään. Mutta Italiassa huomasin pari kertaa katselevani asioita taas aavistuksen uusin silmin. Huomasin että myös Alpeilla ainakin Italiassa on pieniä kirkkoja vuorten rinteillä ja pyhimysten kuvia pikku mökeissään siellä täällä, samoin kuin esim. Himalajalla hindupyhättöjä. Ja parkkeerauksen esteenä olleet betoniporsaat toivat mieleen Shivan lingamit. Onneksi kukaan ei ollut uhrannut niille kukkia.

Matkaa Intiassa tuli taitettua yli 10000 kilometriä. Tässä on linkit alkumatkaan etelä-Intiassa ja loppumatkaan pohjois-Intiassa. Monenlaisia paikkoja tuli nähtyä ja monenlaisia ihmisiä tavattua. Monet keskustelut jäivät pinnallisiksi, mutta oli myös hyviä keskusteluita aina välillä, ja yleensä ne tulivat jotenkin yllättäen. Tuntui että matkaan tuli enemmän sellaisia peruselämän oppitunteja ja jokapäiväistä johdatusta kuin mitään kovin ihmeellistä ja erikoista, mutta joskus arjen opettelu on ehkä tärkeintä. Mutta kaiken kaikkiaan oli kuitenkin usein kiitollinen olo siitä miten asiat menivät, ja esimerkiksi se etten saanut ainuttakaan kunnon mahatautia tässä ajassa lienee jonkinasteinen ihme. Eli valtava kiitos rukoustuesta.

Ehkä tällä hetkellä on jotenkin jäänyt päällimmäiseksi sellainen ajatus dialogista toisin uskovien kanssa, että tärkeintä siinä olisi löytää sen verran kunnioitusta ja rakkautta toista kohtaan puolin ja toisin, että voidaan todella olla eri mieltä silloin kun on aihetta. Joskus saattaa tuntua helpolta etsiä yhdistävät tekijät maailmankuvista ja sitten myhäillä että ollaanpa harmonisesti kavereita. Mutta sitten pitää koko ajan olla varpaillaan että mistä aiheista nyt ei saanutkaan puhua. Tai sitten vielä pahempaa, ollaan niin ihastuneita tähän pinnalliseen yhteisymmärrykseen että pyritään jättämään pois omasta uskosta ne asiat jotka aiheuttavat ristiriitoja, ja näin saadaan pinnallisia ja merkityksettömiä maailmankuvia, joissa ihminen jää keskipisteeksi ja Jumala tai jumalat muuttuvat vain kivaksi harrastukseksi jonka vuoksi ei kannata pahoittaa kenenkään mieltä olemalla eri mieltä.

Jos todella halutaan etsiä totuutta, on välttämätöntä että kompromisseja ei tarvitse tehdä. Useimmat maailmankatsomukset kuitenkin ovat samaa mieltä siitä, että toisia pitäisi kunnioittaa, ja vasta rehellinen keskustelu antaa mahdollisuuden kunnioittaa toista sellaisena kuin hän on, eikä vain kaksiulotteisena kiiltokuvana. En tiedä pystynkö edelleenkään itse tällaiseen dialogiin, mutta haluaisin ainakin pyrkiä siihen. Kun kohtaa ihmisiä ja näkee toisten uskontojen tapoja, rituaaleja, teologiaa ja temppeleitä, on myönnettävä että monet asiat vaikuttavat kovin samoilta kuin minulla kristittynä. Fiksu hindu tai new age-ihminen voi perustella uskonsa loogisesti hyvin, hän voi kertoa kokemuksiaan, jotka ovat usein hämmästyttäviä ja hän voi olla monella tapaa parempi ihminen kuin minä moraalisesti. Tuntuu että ainoa asia mikä jää jäljelle ja josta koen vielä voivani pitää kiinni on Jeesuksen persoona. Se jää loistamaan kirkkaana kun kaikki omat perustelut kaatuvat, ja nostaa meidät pystyyn.

Kiitos jokaiselle joka on ollut mukana matkalla blogia seuraten tai rukoillen, Kompassiolle ja muille tukijoilleni, ja tietysti Jeesukselle. Jos vielä tulee jotain valaistumisia niin saatan vielä pistää tänne blogiin jotain, mutta näillä näkymin tämä on viimeinen teksti. Laitan vielä muutamia kuvia matkan varrelta loppuun, nyt kun on ollut aikaa käydä kuvia läpi. Jos haluat olla yhteydessä matkan tiimoilta tai muuten, niin pistä sähköpostia!

Korkean paikan leirilta

No niin, takaisin netin ulottuvilla, ja olisi paljon kirjoitettavaa. Eli vahentyvien blogausten maara korvataan nyt pituudella - ja tamakin on vain pieni maara siita mita voisin kirjoittaa, mutta aika ei riita.

Eli - kun en paassyt lahtemaan Manalista, ajattelin ottaa rauhallisesti muutaman paivan, rukoilla ja pohtia etta mista on kyse. Lahella oleva vesiputous ja sita ymparoivat vuorenrinteet olivat tahan hyvia. Ei mitaan suurempia valaistumisia, mutta ihan hyva varmaan pysahtya aina valilla. Sain myos tavattua sadhu Nitjanandin, joka oli hyvin mielenkiintoinen kaveri. Oli saali ettei ollut enemman aikaa keskustella hanen kanssaan. Mies on bramiiniperheesta, tullut uskoon ja saanut kutsun seurata Jeesusta sadhuna. Han osaa sanskritia ja on lukenut kaikki hindujen pyhat tekstit - joita on paljon. Han kertoi miten Jeesus taydentaa kuvan joka on ikaan kuin jaanyt kesken hindujen teologiassa, ja Jeesuksen kautta tulkittuna myos hindujen teksteista loytyy paljon oikeaan suuntaan viittaavaa. Eli han tekee samaa mita advaita-tyypit tekevat Raamatulle, mutta toisin pain.

Advaitat tulkitsevat Raamattua silta pohjalta etta hindujen teologia pitaa paikkaansa, ja ottavat sitten kaikki sopivat kohdat Jeesukselta ja tulkitsevat ne sen mukaan, etta Jeesuskin olisi samaa mielta heidan kanssaan. Tama sadhu taas kertoo hindujen teksteista, miten niissa etsitaan sita pelastusta, jonka Jumala lopulta Jeesuksessa on avannut kaikille kansoille. Han kertoi myos etta hinduteksteista loytyy suoraaisia profetioita Jeesuksesta. Han kertoi hindurituaalista, jossa poltetaan tulessa monenlaisia kalliita suitsukkeita jotta jumalten viha talttuisi, kun on ollut paljon vastoinkaymisia. No, sanskritin kieliset mantrat puhuvat kaannettyna Jumalan pojasta, ristiinnaulitusta, hanesta jolla on viisi haavaa jne. Hindut eivat vain ymmarra mita sanovat, kun hyvin harva osaa sanskritia, ja joka tapauksessa vedat opettavat etta mantrojen voima ei liity niiden merkitykseen, vaan vaan siihen etta ne lausutaan oikein ja aanissa itsessaan on voima, tai jotain sen suuntaista. Tallaiselta pohjalta sadhun on erittain hedelmallista selostaa hinduille mista Jeesuksessa on kyse.

Itse asiassa herra sadhu paasi lopulta vaikuttamaan Manalista lahtoonikin. Rukoillessani yhtena paivana Jumala muistutti joistain perusjutuista elamassani, ja sen jalkeen tuli sellainen olo etta nyt voi lahtea, piti vain antaa aikaa Jumalalle puhua tama juttu. No, oli viela kaksi vaihtoehtoa, joiden valilla sitten tuskailin. Paatin lopulta lahtea Lehiin pohjoiseen. Seuraavana aamuna tilatessani lippua kuulin matkatoimiston kaverilta, etta Lehiin vieva sola on suljettu valiaikaisesti armeijan toimesta. Tama alkoi menna jo niin koomiseksi etta ei osannut mitenkaan ahdistua asiasta. Sitten en vaan tiennyt etta pitaisiko jaada via lahtea Uttarakhandiin, mika oli toinen vaihtoehto. No, minulla oli mahtava vuoripaiva sina paivana, ja illalla ravintolasta nain sadhun kadulla, ja kvain juttelemassa. Han sanoi etta kannattaa lahtea Uttarakhandin Kukkalaaksoon, siella suunnalla olisi kuulemma myos Stanley Jonesin perustama ashram. Kun yhdistin taman suosituksen Jennin viestiin jossa han mainitsi kukkalaakson, jota kuulemma joku oli kehunut Varanasissa (en edes muistanut) ja sen etta vuorella kavellessani samana paivana oli paljon hienoja kukkia, totesin etta no, mennaan sinne sitten. Samana iltana hyppasin bussiin, ja se ei hajonnut...Kiitos kaikille rukouksista - johdatus oli hyvin hupaisaa ja selkeaa, vaikka epatietoisuus olikin arsyttavaa.

Pitkan ja tuskaisen bussimatkustamisen jalkeen parin paivan paasta olin sitten Govindghatissa Uttarakhandissa. Valissa oli yksi mukava paiva Rishikeshissa myos. Kaytiin Maharishi Mahesh Yogin ashramin (kylla, se missa Beatles oli aikanaan) raunioissa tormattyani yhteen kaveriin Dharamsalasta. Raunioituneet rakennukset joita kasvit olivat alkaneet ottaa haltuun olivat todella hienoja. Pitkasta aikaa se kadonneen sivilisaation jaljilla -fiilis, joka on yksi parhaista fiiliksista. Oli myos jannan konkreettinen tunne siita miten jumalana pidetyn gurun valtakunta saattaa romahtaa nopeastikin, kun kaveli darshan-hallissa jonka katto oli romahtanut ja gurun istuimen jaannoksien paalle raaputettu ihmisten nimikirjoituksia ja Beatles-lyriikoita.

Kukkalaakso Uttarakhandissa on sikhien pyhiinvaellusreitin varrella. Ensin piti kavella 14km noin parista tonnista kolmeen tonniin, yopya siella, ja sielta menna joko Kukkalaaksoon tai Hem Kundiin, joka oli sikhien pyha paikka 4300 metrin korkeudessa. Sikheja oli aivan tolkuttomasti, ja jouduin ajoittain armeija-ahdistuksen valtaan, kun perustarpeiden tyydyttamisesta ei ollut takeita. Ainoat asumisvaihtoehdot olivat joko ilmainen sikhien temppeli, tai sitten aivan tolkuttoman kalliit hotellit. Nain siis piti taistella elintilastaan tuhansien sikhien kanssa. Vaikka kaytannossa ulkomaalaiselle yritettiin olla avuliaita, ei silti oikein ikina tiennyt miten asiat ratkeavat. Ensimmaisen yon nukuin temppelin naisten vessan edessa olevan lahes taivasalla olevan kaytavan varressa muutaman sikhin hkanssa, jotka auttoivat rekisteroitymisessa. Ruokalaan joutui tunkemaan puoliksi vakivalloin. Viela silloin kun sattui kylma saa eika kaytannossa ollut paikkaa missa kuivata markia vaatteitaan, niin ei paljoa naurattanut.

Oli kuitenkin hyviakin paivia kun aurinko paistoi, ja alkoi hiukan ymmartamaan miten systeemit toimii, joka vahensi epatietoisuutta ja nain myos ahdistusta. Tuntui etta Jumala muistutti siita ettei perustarpeiden tyydyttaminen saisi olla tarkeinta elamassa - etsikaa ensin Jumalan valtakuntaa niin kaikki tama teille annetaan, nainhan Jeesus sanoi...Oli kuitenkin kiusallista huomata kuinka helposti sita iskee pienimuotoinen masennus kun jonottaa satojen sikhien kanssa taas selvittaakseen saako yosijan seuraavana yona tai toteaa etta sanky jonka luuli olevan varattu itselle ei olekaan enaa ja t-paita jonka oli jattanyt merkiksi viety. Mutta aina joku auttoi, eras mukava sikhikaveri oli varannut tilaa missa nukkua tai jotain, niin etta pahasti ei oikeastaan kaynyt missaan valissa, kunhan stressasin.

Luonto oli kaunista, joskin Kukkalaakso itsessaan ei ollut parhaimmillaan viela, suurin osa kukista kukkii parin kuukauden paasta monsuunisateiden loppuvaiheessa. Ehka jonain paivana paasen katsomaan sitakin. Mutta kauniita vuorimaisemia oli paljon, vesiputouksia, jaatikoita, kukkiakin, ja varsinkin aurinkoisina paivina niista pystyi nauttimaan. Kavelya tuli aika paljon, mutta aina kun oli iso nousu edessa niin voima tuli, vaikka kevyempina paivina tuntui ettei meinaa jaksaa kavella ylamakeen ollenkaan. Hem Kundiinkin sain noustua jonkun puuskan vallassa kahdessa tunnissa. Valilla paasi vahan juttelemaan sikhien kanssa, mutta kovin hyvaa kuvaa heidan touhustaan en saanut, harva puhui hyvaa englantia. Edelleen sikhit ovat erittain kuvauksellisia, ja bongasin jopa uusia aseita - jollain oli kirves ja jollain sellainen monipainen aamutahti, flail se taitaa olla englanniksi. Yhdella aijalla oli seka puukko, miekka etta keihas. Mutta tosiaan kun jatkuvasti joutuu tonimaan itseaan vakijoukon lapi niin vahan se hohto haviaa. Kukkalaaksoon useimmat sikhit eivat tulleet, vaan kavivat vain Hem Kundissa.

Sen verran kuulin sikheista etta jos haluaa olla "pure sikh", niin silloin kantaa mukanaan miekkaa, rannerengasta, kampaa, jonkinlaisia erityisalusvaatteita, eika leikkaa mitaan ihokarvojaan. On myos paljon muita saantoja joita pitaa noudattaa. Ilmeisesti lahinna vanhat miehet olivat ruvenneet tahan. Nuoremmilla oli kylla parrat ja turbaanit, mutta parrat olivat hoidetut ja muutenkin tyyli vahan modernimpi. Joku sanoi tulleensa pyhiinvaellukselle lahinna luonnon takia, ja muutenkin ne nuoret joille juttelin tuntuivat ottavan reisun lahinna kulttuurin kannalta, eivat niinkaan henkilokohtaisen jumalasuhteen. En tosin tieda onko sellainen suhde ylipaataan merkityksellinen sikheille.

Kavin auttamassa ruuanlaitossa kahtena paivana temppelilla, kun kerran sain ilmaisen yosijan ja ruokaa. Myohemmin kuulin etta sevan suorittaminen on jonkinlainen kunniatehtava, eli en tieda paadyinko loukkamaan heita tunkemalla haluttuun tehtavaan kun vain luulin etta kaikkien on asiallista tehda osansa hommista. E myoskaan oikein saanut sanottua vuorosanaani joka minulle annettiin kun kaadoin ihmisille vetta. Olisi pitanyt sanoa "jumalan vetta" heidan kielellaan. En oikein tiennyt onko kyseessa heidan sanansa jumala, vai heidan jumalansa nimi, ja muutenkin tilanne tuli vahan akkia, ja kun tuli viela kaikenlaisia mielleyhtymia ehtoolliseen niin mina sitten lahinna vain kaadoin vetta enka puhunut juuri mitaan, vaikka pari kertaa tuli vahan noottia tasta. Suuri nosa kuitenkin tuntui suhtautuvan minun vedenjakamiseeni ihan positiivisesti. Vaikeita tilanteita kun tulevat puun takaa, en oikein vielakaan tieda mika tuossa tilanteessa olisi viisasta.

Vahan vastaava tilanne tuli kun ISKCONin (Hare Krishnoja) bussi antoi minulle liftin Badrinathiin lopulta lahdettyani Kukkalaakson ja Hem Kundin alueelta. He yrittivat kovin saada minua sanomaan Hare Krishnaa, mutta sita en kokenut voivani sanoa, koska kasittaakseni se tarkoittaa Herra Krishnaa, eika Krishna ole minun herrani. Osa tyypeista ymmarsi sen, mutta kun bussi alkoi hajoilla kesken matkaa, eraalla oli teoria etta se hajoaa koska mina en rukoile Krishnaa. Kun bussi lopulta jai tien varteen, muutama muukin sanoi painokkaasti etta minun pitaisi rukoilla. Sanoin etta voin rukoilla Jeesusta, ja rukoilinkin, mutta se ei bussia kaynnistanyt, kuten ei myoskaan muiden Hare Krishna -hokemat.

Hetken olin siina mutta sitten vaan jatkoin jalan matkaa, vain todetakseni etta Badrinath olikin ihan harjun toisella puolella vain sadan metrin kavelymatkan paassa. Jos Krishna siis halusi rankaista minua, se oli huonosti tahdatty rankaisu, koska paasin silti maaranpaahani. Jos taas Hare Krishnojen oppien mukaan jumala on yksi eika nimella ole valia, olisi ylipataan outoa silta jumalalta rankaista kaikkia siita etta mina kaytin eri nimea jumalasta. Samalla logiikalla oli vahan kummallista etta minua vaadittiin rukoilemaan heidan sanoillaan - he itse sanoivat minulle etta voisivat rukoilla Jeesusta koska jumala on sama. Eivat kuitenkaan rukoilleet.

No, oli kuitenkin erittain ystavallista ottaa liftaaja matkaan, joten tassa mielessa pisteet heille. Paasin sitten juttelemaan heidankin uskostaan hiukan ennen kuin bussikriisi alkoi. En kuitenkaan ihan tajunnut mika on hindujen ja Hare Krishnojen ero. Hindutemppeliin he olivat matkalla pyhiinvaellukselle. Badrinathissa oli mahtavia vuoria, korkeimmat taisivat nousta yli kuuteen tonniin. Onneksi en saanut liftia toiseen suuntaan, kun aluksi ajattelin yrittaa etelampaan. Mutta kukaan ei ottanut kyytiin, joten oli pakko menna Badrinathiin, ja nyt kun on sen nahnyt, niin olisi ollut saali jos se olisi jaanyt nakematta. Vuorilla kun bussimatkat kestavat aina koko paivan jos haluaa minnekaan paasta, niin jos on lahella jotain hyvaa paikkaa niin siella kannattaa kayda.

Nyt jo matkalla hiljalleen Mumbaihin lentamaan kotiin. Aika alkaa loppua nettikahvilassa, ehka kolme tuntia riittaa nyt vaikka olinkin netin ja puhelimen ulottumattomissa viikon...Hyvaa juhannuspaivaa Suomeen, ja mina yritan tosiaan selviytya sinne lahitulevaisuudessa! Pari kuvaa loppuun, yritan lisailla lisaa joskus kun ehdin paremmin, ja selostuksia...

Valiaika - schnizelia ja chaita

Viimeinen puoli viikkoa on ollut, hmm, ajoittain mielenkiintoista ja turhauttavaa. Olen yrittanyt pari kertaa lahtea taalta Manalista, mutta aina on suunnitelma kosahtanut, ekan kerran bussin rikkoutuessa muutaman kilsan paassa ja seuraava suunnitelma menna eraaseen koulutukseen yhden kaverin kanssa taalta kosahti, kun oli jonkinmoinen vainovaara paalla, joten ulkomaalaisia ei viitsitty ottaa mukaan. Aika hurjaa etta taalla vainot ovat valilla aika lailla konkreettisesti lasna ihmisten elamassa, vaikka ei taalla pohjoisessa kai tilanne ole keskimaarin niin paha kuin jossain muualla pain Intiaa, missa ihmisia oli tapettu sadoittain joku aika sitten.

Mutta koska on tuntunut etta poiskaan ei paase suunnitelmien kariutuessa, olen ottanut pienta aikalisaa, rukoillut etta joku ovi avautuisi lopulta (saa liittya rukoilijoihin tamankin asian osalta!), ja hengannut taalla lahistolla. Oman hostellin porukan kanssa on hiukan tullut hengailtua, mutta porukassa ei juuri ole hengellisia etsijoita, keskustelu liikkuu enemman paikallisten turistinahtavyyksien ja jointinkaarimistaitojen ymparilla. Eilen slovenialainen kalju mies kokeilemassa ensi kertaa poita oli tosin hetkellisesti viihdyttavaa katseltavaa, ja kitaraa on paassyt vahan soittamaan myos. Jostain syysta on nalka koko ajan, ruoka-ajat ovat vahan satunnaisia. Lahiravintolan schnizel on tosin taattu vaihtoehto maustettuun intialaisruokaan jo aikaa sitten kyllastyneelle, ja halpa masala chai toimii myos.

Kuumista kylvyista ja niiden ongelmista

Dharamsalan lepoajan jalkeen alkoi kaasujalkaa pakottaa, joten paatin suhteellisen spontaanisti havita paikalta Manaliin, joka on toinen vuoristoperuspaikka talla suunnalla. Taalta Vashishtin kylasta loytyi halpa huone, jossa tosin ei ole edes jaettua suihkua - sen sijaan lahelta loytyy kuumalahdevesiallas, jossa voi kayda peseytymassa. En ole ihan varma kuinka terveellista se on, ottaen huomioon samassa altaassa peseytyvat sadat muut tyypit, mutta ainakaan altaaseen ei tule suoraa viemaria eiko teollisuusmyrkkyja, niinkuin Gangesiin. Tai ainakin toivon niin. Lahiojasta tappoivat jonkun pienen kaarmeen kun olin tulossa kylvysta toissapaivana.

Hiukan on taas tutustunut ihmisiin taallakin, juuri asken yksi shamaanibuddhalaisjoogaaja puhui minulle jarkea Jumalaan luottamisesta. Kun on stressi paalla siita miten viimeiset viikot matkasta kayttaisi, ja taalla on vahan liikaa kauniita vuorilaaksoja joihin on kaikkiin liian pitka matka, ja mistaan ei oikein saa tietoa mitka solat oikeasti ovat auki ja mitka eivat. Taisin jo aiemmin mainita etta itamaisen henkisyyden kannattajilla taalla on aika hyva perusluottamus johdatukseen, toisin kuin tallaisissa tilanteissa allekirjoittaneella.

Saman henkilon kanssa tuli puhetta siita etta tama helvettijuttu tuntuu vahan vaikealta. Mutta rupesin miettimaan, etta jos Jumala tarjoaa syntien anteeksiantoa, ikuista elamaa ja muuta hyvaa, niin eiko ole lopulta vahan huono perustelu olla ottamatta lahjaa vastaan siksi, etta tuntuu epareilulta se, etta esim. joku kiva buddhalaiskaveri saattaa joutua helvettin. Koska jos lahjan ottaisi vastaan, niin sittenhan sita voisi itse menna kertomaan sille buddhalaiskaverille etta hankin on tervetullut - tahanhan meita on kutsuttu, kertomaan ilosanomaa eteenpain. Jolloin ainoaksi esteeksi jaa ylpeys, mikali joku ei halua tulla. Joka taitaa kuitenkin loytya taustalta myos Jumalaa epareiluksi syytettaessa.

Varmaan osa ongelmaa on oma kasityksemme siita, millainen on hyva ihminen. Kun olemme sokeita isolle osalle pahuudestamme, tulee sellainen olo etta kaikki on hyvin, kunnes Jumala yhtakkia tulee ja viskaa helvettiin. Uskoisin etta kyse on ennemminkin siita, etta kaikki ovat tyytyvaisina matkalla kohti helvettia, eivatka ymmarra etta omilla valinnoillaan kulkevat sita kohti - kyse ei olekaan Jumalan julmasta tahdosta.

Olen myos moikkaillut paikallisia kristittyja. Aika vahissa on kai paikallisten kristittyjen maara, seurakunnassakin on enemman etelaintialaisia ja ulkomaalaisia, nain minulle kerrottiin. Oli ihan hyva pointti etta Etela-Intian heratykset saattavat ehka liittya siihen, etta paikalla on ollut kristittyja pari tuhatta vuotta. Taalla vuorilla on ollut kristittyja vasta sata vuotta, ja kyliin on vaikea paasta, joten tilanne on vaikea kaannynnaisille.

Juttelin bramiinikaverein kanssa, joka oli kohdannut Jeesuksen, ja joka joutui perheensa hylkaamaksi suoralta kadelta. Kaiken lisaksi kristittyihin liittyva epaluulo syntyi kuulemma niin, etta kastittomat ovat usein Intiassa ruvenneet nimellisesti kristityiksi, jotta paasevat kastijarjestelmasta eroon. Nain bramiiniperhe pitaa kristittyja epapuhtaina automaattisesti, vaikkei kyse edes ole varsinaisesti Jeesuksen seuraamisesta, vaan heidan halveksimansa kansanryhman halusta paasta eroon hindulaisuudesta ja sita kautta tulleesta sorrosta.

En tieda kastittomien sielujen tilasta, mutta tama kaveri ei ymmarrettavasti kauheasti innostunut termista kristitty, vaan piti henkilokohtaista uskoa paa-asiana - eli tyyliin, ole vaan hindu tai mika vaan kunhan uskot Jeesuksen ja seuraat hanta. Ihan jarkevan kuuloinen linjanveto, joskin toivoisin tietysti etta termi kristitty voisi oikeasti viitata Jeesuksen seuraajiin niin ettei naita kahta tarvitsisi jotenkin repia irti toisistaan.

Useimmat henkiset etsijat taalla sanovat kunnioittavansa Jeesusta, mutta se on vain kuva Jeesuksesta, jonka he ovat saaneet itamaisilta mystikoilta tai jonka he ovat itse kuvitelleet omien arvojensa mukaiseksi. Kun Jeesus ei ole kiiltokuvaversio omasta ihanneminastani, vaan Han kutsuu, yllattaa ja haastaa - silloin vasta voimme lahtea seuraamaan hanta. Se on usein arsyttavaa, mutta mielenkiintoista.

Paikallinen jumala oli eilen kaynyt naapurikylassa, ja tuli illalla kotiin kovan rummunparinan ja torvien saattelemana. Toiset ihmiset kantoivat jumalaa, toiset seurasivat kylasta kylaan. Ihan hyva show sinansa, mutta en nae elamaa jumalan patsaassa enka sen seuraamisessa.

Paikallisessa jumalanpalveluksessa nain myos kaverin josta olin kuullut juttua, eras kristitty sadhu. Toivottavasti ehdin moikata miesta jossain valissa. Siina on jannittava kutsumus, seurata Jeesusta perinteisen pyhan hindumiehen oransseissa vaatteissa. Hanella olisi varmasti mielenkiintoisia nakokulmia kysymyksiin siita, mika on kulttuuria, mika on uskonnon harjoittamista ja mika on elavaa uskoa.

Muuten takana on kavelylenkkeja. Jotenkin ei ole oikein loytynyt sellaista mukavaa vuorenvalloitusvaihdetta, tuntuu etta isompi osa paivaa haviaa samoja lahireitteja edestakaisin ravatessa. Yksi laadukas vesiputous on tullut tsekattua, siina oli sateenkaari ja siina pystyi kaymaan kylmassa suihkussa ja sen takaa saattoi kavella. Lisaa tuommoisia.

Rakeita ja tulimummoja

Terveisia vuorilta - kavin kaantymassa ylempana parin paivan ajan. Siella sai olla myos itsekseen, yksi todella kaunis paiva lahinna katsellen maisemia, ei sen kummempaa vaeltamista. Se oli se aurinkoinen paiva. Matkalla ylos tuli pikkurillin paan kokoisia rakeita, ja matkalla takaisin myos ihan kunnon ukkonen ja sade. Jollain oli vuoristotauti ja eras energiahoitaja siina sitten pisti parannustouhut pystyyn. Juteltiin saman tyypin kanssa aikaisemmin, oltiin samaa mielta siita etta vuoret kertovat jumalan luovuudesta. Energiahoidettu oli oksennellut pitkin kotimatkaa, joten varmaa parannusta ei ole tarjolla naillakaan tekniikoilla.

Uskontodialogin kannalta yhtalo on ollut vahan hassu taalla. Buddhalaisalueen keskella on ollut keskusteluita juutalaisten kanssa. Jostain syysta varsinkin Dharmkmotin kylan rinteet ovat varsin vahvasti juutalaisten kansoittamia. Ihan hyvia jutteluja oli, yksi kaveri jonka usko jumalaan oli ilmeisesti jotenkin hyvin sekoittunut kulttuuriin, ja joka noudatti sapattikaskyja ja muita, mutta vaikutti muuten aika perussekulaarilta kaverilta. Sitten oli ateistijuutalainen jonka kanssa keskusteltiin mm. siita, mita uskonto merkitsee taiteessa, ja aiheuttaako usko enemman syyllisyytta vai jotain positiivista.

Toiseen naista kavereista tormasin tiibetilaispakolaisia auttavan jarjeston tukifestivaalilla. Oli kiva paasta soittamaan pari biisia siella, varsinkin kun reggaen, sufibiisien ja tiibetilaisen rokin keskelta pari suomalaista laulua meni lapi, vaikka vahan hermostutti. Itse tiibetilaisiin ei ole kauheasti ollut kontaktissa. Paria munkkia autoin korjaamaan katuvaloa heidan luostarinsa edessa, pojilla oli aika hasardit viritykset, tikapuut puussa ja silleen. Sitten kavin yhden kaverin pitamalla englannintunnilla, joka oli siis keskustelua englanniksi eraan munkin kanssa. Han kertoi etta soitti kitaraa Tiibetissa, mutta tultuaan tanne luostariin oli homma kielletty - munkit kayttivat sen verran aikaa tietokoneiden parissa, etta koneet ja muut harrastukset jouduttiin kieltamaan, etta jaisi aikaa buddhalaisuuteen keskittymiseen. Tietokoneet aiheuttavat siis ongelmia kautta uskontorajojen. En valitettaasti ehtinyt olla keskustelussa mukana pidempaan.

Vanhat tiibetilaiset on aika hauskan nakoisia, varsinkin yksi mummo jolla oli Tintti Tiibetissa -paita paalla. Ja... torakka nappaimistolla. Taalla olevia kristittyja tavatessa on kuullut aikamoisia juttuja myos. Hauska ollut hengailla. Tanaan kavin muutamaa mummoa tapaamassa, jotka tekevat hommia tiibetilaisten kanssa, oltuaan ensin suurimman osan elamaansa Meksikossa hommissa. Mielenkiintoisia juttuja. Hupaisaa etta reilusti elakeian jalkeen napsahtaa Meksikossa etta nyt ois syyta lahtea Himalajalle, mutta nainkin voi nakojaan kayda. Itse en viela tieda mita Intian jalkeen, mutta kaikki aikanaan.

Monumentteja, lippuja ja parta/keihas-yhdistelma

Pieni kuvapaivitys Bhagsusta.



Vanha kuva. Varanasissa mentiin hakemaan junalippuja matkatoimistosta, mutta kun kaannyttiin lahteaksemme niin lehma tukki tien ulos, joten jouduttiin hetki odottelemaan ennen kuin paastiin ulos.


Taj Mahalissa on alakerrassa 4 isoa holvia ja 12 pienta. Me vallattiin yksi pienista kuumaan aikaan paivasta.


Taj Mahalissa ja kaikissa muissakin paikoissa oli hienoja kiviupotuksia marmorissa. Tamaa kuva taitaa olla Agran linnoituksesta.


Jenni istuu keisarin paikalla Fatehpurin hylatyn kaupungin palatsissa.


Fatehpurin moskeijan portin katossa voi havaita iilimatomaisia juttuja. Ne eivat kuitenkaan ole iilimatoja, vaan mehilaispesia.


Jaipurin haaremin naisille tehdyssa julkisivupalatsissa oli hauskoja varilaseja.


Delhin vanhassa kaupungissa ei monumentit oikein enaa maistuneet, mutta sahkojohdot basaarissa tekivat vaikutuksen, kuten aiemmin niin monessa maassa. Miksi Suomessa pistetaan hienot johdot maan sisaan...


Sikhien kultainen temppeli ja aarimmaisen katu-uskottava vartija. Mutta keihasmiehia nakyi siis jopa katukuvassa.


Taalla Dharamsalan suunnalla kaytiin turkkilaisen kaverin kanssa kavelylla hiukan ylempana, n.2900 metrissa. Siella oli nakymat, ja muutama teeteltta.


Tiibetilaisten hallitus on maanpaossa taalla Dharamsalassa. Naa liput liittyy jotenkin Tiibetin buddhalaisuuteen.


Rukouslippuja ja yksi spontaanien rukousten vastaus paikallisen pikkuvuoren huipulla.


Pakolaisia auttavan jarjeston tukikonsertti, jonne paasin soittamaan pari biisia. Tassa joku paikallinen rokkijatka. Oli mukava konsertti.

Elaman- ja kuolemantapa (ja vuoret!)

Huh, onpas ollut hiukan taukoa kirjoittelussa. No, tassapa paivittelya.

Varanasin jalkeen on ollut pienta juoksentelua pitkin palatseja ja linnoituksia, mutta kaikista lahto-oletuksista poiketen yksi parhaista keskusteluista pitkaan aikaan tuli eraan japanilaisen kaverin kanssa Taj Mahalia ravintolan katolta katsellessamme. Ehka se on taas sita Jumalan huumorintajua, etta kun ajattelee etta paiva on se kaikista turistisin mihin Intiassa vaan voi pystya, niin sitten avautuukin hyva keskustelu. Kaveri kertoi muun muassa vihanneensa uskontoja niista aiheutuneiden sotien takia, kunnes oli Burmassa(?) ja herasi aamulla paikallisten kristittyjen(!) lauluun, totesi etta nuo ihmiset vaikuttavat kovin onnellisilta, ja muutti kasityksiaan. Puhuttiin erityisesti siita, milloin uskonto on vain vanhoja tapoja, ja milloin se on elamantapa. Oli tosi kiva jutella. Taj Mahalkin oli ihan ok.

Seuraavina paivina alkoi monumenttien maara kayda jo vahan ylivoimaiseksi ajoittain. Onhan ne komeita ne isot talot, mutta rajansa kaikella. Agra, Fatehpur Sikri, Jaipur, Delhi. Jenni lahti takaisin pain Delhista, ja ehti kotiin ennen Suomen jaakiekkovoittoa. Mina yritan tulla toimeen itsekseni taas valilla. Silloin kun pitaisi rukoilla ja jutella niin on yksinaisempaa, mutta kun eksyy (taas kerran) niin on kiva ettei tarvitse muiden karsia.

Kavin Amritsarissa Delhin jalkeen, se on sikhien pyha kaupunki. Sikhit ja shiiat on eri asia, opin sen jo turistikirjasta ennen matkaa. Sikhit on ehka valokuvauksellisimpia uskontojen edustajia toistaiseksi. Varsinkin vanhoilla miehilla on kaikilla komeita partoja, turbaanit on hauskoja, ja sitten tyypeilla on viela puukkoja, sapeleita ja keihaita(!). Parhaalla harmaaparralla oli puukko turbaanissa kun se meni peseytymaan kultaisen temppelin pyhaan lampeen. Aina valmiina.

Ei oikein tullut ketaan vastaan jolta olisi voinyt kysella sikhismista, mutta nopealla nappituntumalla vaikutti jonkinlaiselta sekoitukselta - on vain yksi Jumala, mutta sitten on kymmenen gurua ja jalleensyntymat ja karma ja jotain. Yksi vanha seta yritti mulle jotain selittaa, mutta taisi tulla lahinna hindiksi. Aikaisemmin tosin juttelin parin Dehra Dunista olevan helluntailaisen raamattuopistolaisen kanssa, jotka tulivat juttelemaan kun nakivat minun lukevan Raamattua. Ja sitten oli pari muuta tyyppia jotka tulivat hengaamaan. Yksi kertoi etta Intiassa ihmiset sasvat valita uskontonsa vapaasti, ja oli yllattyneen oloinen kun kerroin etta niin myos Suomessa.

Amritsarin jalkeen paasin lopulta vuorille, jota olen odottanut kovin. Dharamsalan ylarinteilla McLeod Ganjissa on paljon tiibetilaisia ja turisteja. Sain bussista kamppikseksi turkkilaisen suufin, jonka kasitykset nakojaan osuvat aika taydellisesti yhteen itamaisen teologian kanssa. Kuulosti ihan muslimien gnostilaisuudelta. Se on kylla hassua. Ilmeisesti kokemuksia painottavat ihmiset helposti paatyvat tahan itamaiseen juttuun.

Mutta hammentavia tarinoita taalla kuulee. Kaveri luki Koraanin 18-vuotiaana, ryhtyi sen jalkeen ateistiksi, oli ateistitiedemies jonkun 10 vuotta, jonka jalkeen kiinnostui sufismista koska soitti turkkilaista huilua. Vahan aikidoa ja joogaa paalle, ja jostain loytyi sufimestari ja hups, ateismi on vaihtunut johonkin aivan muuhun. Sita alkaa tulla varsin kriittiseksi naita itamaisia liikuntaharrastuksia kohtaan kun kuulee naita ihmisia. Tosin en tieda mika sitten on ihmiselle parempi, ateismi vai itamainen mystiikka. Ihan mielenkiintoisia keskusteluita kuitenkin. Ja kaveri opetti minulle yhden turkkilaisen skaalan kitaralla.

Toissapaivana kaytiin vajaa 20km kavelylla vuorilla. Erittain hyvaa vuorimaisemaa ja kavelyreittia. Taisi olla kotkiakin, en nahnyt kovin lahelta, mutta nayttivat tarpeeksi isoilta. Taalla alempana on vain haukkoja. Saa on myos mahtava, tai itse asiassa taalla McLeodissa on vielakin vahan kuuma paivalla, mutta kaiken kaikkiaan taalla on todella mukava hengata. Pitaa varmaan menna korkeammalle kavelemaan muutamaksi paivaksi tassa lahiaikoina.

Eilen menin kirkkoon kun Lonely Planet kertoi etta siella on jotain juttua sunnuntaisin, ja toden totta, juuri kympilta oli jumis. Ja kavi ilmi etta seta jonka perassa kavelin kirkkoon oli sama jonka puhelinnumeron olin saanut Varanasissa, entinen hc-new-age-mies. Myos muita Varanasin tyyppien tuttuja joiden puhelinnumeroita minulla oli loytyi kirkosta. Mukavaa. Moikkailen niita tassa lahipaivina varmaan.

Tana aamuna etsiskelin sointuja Den glider iniin sangyssa maaten. Kohta pitaisi loytaa uusi huone, huhujen mukaan Dharamkotin kylkasta ylamaesta voisi loytaa niita euro paivassa -genren huoneita. Nettikahvilan ohi kaveli juuri lansimainen nainen ajelluilla hiuksilla ja tiibetilaisen munkin/nunnan kaavuissa. Koneen USB-portti ei toimi, eli ei kuvia talla kertaa. Rokki soi.

Intia, Sveitsi ja Jumalan valtakunta

Viimeinen taysi paiva Varanasissa. Jotenkin tuntuu etta alyttoman iso osa paivista on mennyt syodessa. Se etta loytaa ravintolan, odottaa ruuan tuloa ja lopulta syo, ja toistaa taan pari kertaa paivassa, tuntuu vievan hurjasti aikaa. Lampotila vie suurimmat mehut ja valilla pitaa ottaa paivaunia, joten jotenkin keskimaarin paiva katoaa nopeasti.

Nayttaa silta etta kauden loppu seuraa meita pitkin Intiaa, aina kun tulemme jonnekin, on kausi loppumassa ja paikka tyhjentymassa. Taalla nakee kylla turisteja edelleen, mutta ilmeisesti porukkaa on ollut paljon enemman talvemmalla. Hieman on valilla keskusteltu muiden kanssa mutta tuntuu etta kristillisen ashramin jengin kanssa vietetyt paivat ovat olleet tarkeimpia. Siellakaan ei ole nyt paljoa porukkaa, mutta on ollut positiivista kuulla, etta siella on talvemmalla kymmenia ihmisia raamattumeditaatiohetkissa ja sunnuntaisilla yhteisolounailla, ja matkaajat tuovat sinne kavereitaan kaytyaan siella.

Pohdittiin eilen Jennin kanssa mika saa ihmiset tulemaan. Suurin osa jengia on kuitenkin itamaiseen hengellisyyteen kallellaan olevia tyyppeja, tai sitten agnostisia matkaajia tai Intiassa tyoskentelevia imisia, kun taas ashram on selkeasti kristillinen paikka. Menimme eilen syomaan yhteisolounaan jalkeen (lounaassa vierahti viisi tuntia) eraan kansainvalisen koulun opettajan kanssa, joka sanoi, etta vaikka han ei ollut kristitty, han tykkasi porukasta, ja sanoi etta kun han oli huomannut etta kaikki hanen ennakkoluulonsa kristityista eivat pitaneetkaan paikkansa, ashram tuntui luontevalta paikalta jossa voi keskustella hengellisista asioista (tai kaikesta muustakin). Han viela otti esimerkiksi keskustelun jossa yksi kristitty oli kertonut etta uskoo etta ihmiset joutuvat helvettiin jos eivat valitse Jeesusta, ja sanoi etta vaikka olikin vahvasti eri mielta, niin kun sama henkilo kysyi muilta keskustelun osapuolilta mita he ajattelevat, niin keskustelu oli kuulemma hyva.

Jotenkin tallaisen ilmapiirin luominen olisi varmasti aarettoman tarkeaa dialogin kannalta. Ei niinkaan se etta leikitaan etta kaikki on samaa mielta, vaan se etta ollaan valmiita kohtaamaan vaikka oltaisiin vahvastikin eri mielta. Ja rakkaudellinen ilmapiiri ei siis ilmeisesti vaadi sita etta hyllysta loytyy kaikkien uskontojen pyhat kirjat, vaan paikka voi olla kristillinen selkeasti ja silti valittaa sellaista avoimuutta etta ihmiset eivat ahdistu. Varmasti Jumalalla taytyy olla sormensa pelissa etta tallainen yhtalo on toimiva. Jos jokainen meista osaisi rakastaa ihmisia Jumalan rakkaudella, osaisimme varmasti esittaa nekin asiat joista olemme eri mielta kunnioittavasti ja sellaisella hetkella joka rakentaa kuulijaansa eika riko. Saali ettei ehdi enaa pidemmaksi aikaa jaada hengaamaan tanne, ashramin tyypeilta olisi varmasti paljon opittavaa.

Oli hauska yksityiskohta etta ashramin vetajapariskunta mainitsi yhdeksi esikuvakseen L'Abri-yhteison Sveitsissa, jossa olin asumassa ja opiskelemassa edellisen syksyn. L'Abri todellakin alkoi paikkana jonne ilmeisesti juuri sekalaiset matkustajat loysivat tiensa kaverien suositusten perusteella. Nykyaan paikka on sen verran tunnettu etta nayttaisi etta monet tulevat nimenomaisesti sinne, eika satunnaisia matkaajia ole enaa niin paljon kuin joskus 50 vuotta sitten kun homma alkoi. Mutta L'Abrin ollessa nimenomaan alylliselle pohdinnalle omistautunut yhteiso, ashram taalla pyrkii olemaan kokonaisvaltaisempi. Uskon etta tama on erittain viisas ratkaisu, mutta pieni kirjahylly toi kylla mieleen L'Abrin kirjaston, se oli hauska.

Eli, on ollut hienoa nahda tallainen porukka ja heidan tyonsa taalla, mutta kohta on taas matkan jatkaminen edessa. Tarkoitus on katsella vahan lapi Delhin seudun nahtavyyksia. Tuntuu vahan rankalta lahtea taas matkaan, toivottavasti voimat riittavat. Rukoilkaa jooko etta Jennin flunssa hellittaisi, taalla kun on muutenkin vahan vaativat olosuhteet niin pienikin sairaus tekee olosta aika lailla tukalampaa.

Varanasi paivalla ja yolla

Nopea kuvapaivitystahan valiin. Varanasissa ollaan edelleen, ja varsinkin pari kayntia paikallisessa Kristuskeskeisessa ashramissa ovat olleet virkistavia. Mitas muuta, lopulta alkaa olla kaupungin kujat sen verran tuttuja ettei enaa eksyta niin kauheasti, ja muutettiin vahan persoonallisempaan vierastaloon. Ulkona ei ollut kylttia lainkaan, ja muutenkin meininki on varsin rento. Ei tosin olla oikein viela juteltu asukkaiden kanssa, nahty vaan niita katolla venyttelemassa auringonlaskun ja nousun aikaan. Lahella on musiikkikoulu, joten usein kuuluu musaa huoneista, ja tana aamuna puoli kuudelta joku harjoitteli skaaloja huilulla katolla varsin epavireisesti. Mutta nyt ei enempaa tekstia, vaan muutama kuva.


Keralan vedet - mentiin veneella Amritapuriin.


Kollamin norsufestivaali. Norsut on kivoja sinansa, mutta muuten happeninki ei ollut kovin vetava, miehet vaan hinasivat erilaisia aurinkovarjoja norsujen selkaan loputtomasti.


Eilisen festivaalin varikkaat jalkimainingit Hampissa.


Hampin festivaalivaki uimassa. Ja hauskaa luontoa siella taustalla myos. Taman joen yli oli todella vaikea paasta veneella.


Hampin raunioita, tassa prameammasta paasta.


Auringonnousu tanaan Gangesin ylla, Varanasista siis.


Kuvaa ghateilta (rantaportailta) paivammalla.


Illalla taustalla joku hindurituaali ja yleiso, edessa venereissun kauppaaja.


Uuden yopymispaikkamme rentoa ilmapiiria. Kaikki on vahan rempallaan, mutta yon hinta on noin euron ja paikka on varsin veikea.


Jennin huoneesta, sama paikka.


Takakujilta. En kehtaa oikein ottaa ihmisista kuvia, niin tama antaa vahan vaaraa kuvaa kaupungista, mutta hauskoja ovat kujat kuitenkin.


Mediaatiohetki Kristuskeskeisessa ashramissa joka loytyi Varanasista. Hyva meininki.


Paasiaistunnelmointia samasta paikasta.

Autenttista

Sitten lopulta pohjoisempana, Varanasissa. Kollamista oli sellainen 3200 km suunnilleen tanne, ja se etta saimme junaliput suurimmaksi osaksi matkaa varattua lyhyella varoitusajalla oli melkoinen rukousvastaus. Lahdimme sunnuntaina paivalla Kollamista, sitten tulimme aamulla Bangaloreen, pyorimme siella paivan, sitten yojuna Hospetiin ja sielta Hampiin, jossa vietimme kaksi turistipaivaa (ja yhden yon muualla kuin tien paalla!) sitten yobussi Hyderabadiin ja sielta viela yksi 28 tunnin junamatka Varanasiin. Tanne tulimme eilen iltapaivalla. Kunto alkoi olla jo aika heikko, kun unet oli jo pitkaan olleet mita sattuu - oltiin molemmat vahan kipeita ja silleen, mutta nyt alkaa taas hiljalleen helpottaa. Joskin saa tuntuu hullun kuumalta taalla, netti sanoo etta 40 astetta plussaa. Netti myos sanoo etta "kuumassa" etelassa on jotain 30 astetta. En ymmarra.

Amritapurin jalkeen ei taas ole ollut kauheasti keskusteluita, lahinna vaan reissausta. Hampi jossa pysahdyimme oli mielenkiintoinen paikka, siella oli ollut joku festivaali kun tulimme, joten yhden paatemppelin edessa oli tyyliin kymmenen metria korkea jumalavaunu, jota porukka oli kuulemma vetanyt edes takaisin paakatua. Vaikka tulomme aikaan tilanne oli jo rauhallisempi, oli kuitenkin aika sellainen kaoottinen ja varikas Intia-fiilis, mika oli ihan hienoa, joskin myos ajoittain rankkaa. Kaikki festivaaleille tulleet kylalaiset tykkasivat kysya nimiamme englanniksi, johon alkoi menna hermot totaalisesti kun kysymys oli esitetty tarpeeksi monta kertaa, ja pyynto poseerata heidan kanssaan valokuvissa.

Muuten Hampissa oi hauskaa luontoa, kivenlohkareista koostuvia vuoria, joki, jonka ylittaminen oli aina yhta hankalaa venetaksin satunnaisen kayttaytyimisen takia, ja paljon vanhoja temppelinraunioita, joista varsinkin yhdessa oli aika komeita kivikaiverruksia. Oli kuitenkin vahan vaikea tilanne yrittaa tutustua ison paikkaan kun veto oli poissa ja pieni matkaflunssa paalla ja aurinko varsin lammin.

Varanasin junassa oli jo pieni epatoivo paalla kun kaikki paikat alkoivat tuntua niin kuumilta ettei mihinkaan oikein tehnyt mieli koskea, ja makuuvaunun sangyn saa avattua vasta illalla. Pahimmalla hetkella tuli kuitenkin valtava pilvi, kylmaa tuulta ja lopulta vahan sadetta, joka pelasti tilanteen. Se oli mahtavaa.

Varanasissa vaeltelimme sitten ahtaita kujia vaistellen lehmia, hautajaissaattueita ja huumeidenmyyjia. Mahtava tunne kun tietaa etta nyt emme ainakaan ihan heti ole jatkamassa matkaa, niin ei tarvitse olla sellainen lahtopaniikki paalla. Taalla vaikuttaisi olevan myos paljon lansimaisia ihmisia, myos henkisia etsijoita, koska yhtena hindujen pyhimmista kaupungeista tama tunnetaan etsijoiden keskuudessa voimallisena paikkana. Tosin on taas tullut muistutetuksi siita etta Jumala ei valttamatta ole taysin alisteinen sille uskontodialogiaspektille tasta matkasta, ainakin viime aikoine tuntuu etta teemana on ollut enemman lepaaminen tai sen puute ja vaikeus. Mutta katsotaan loytyyko Varanasista lepoa tai dialogia toi jotain muuta.

Ainakin jo vuorokauden perusteella taalta loytyy legendaarisia ahtaita kujia, joissa on outoa porukkaa, sadhuja, kauppiaita, lehmia, vuohia, koiria, monenlaista kummallista kojua, pikkutemppeleita, kuluneita asioita, nettikoppeja, rikkinaisia taloja, kannykkaoperaattorimainoksia ja viimeisenkin suuntavaiston kadottava vaikutus. Ja seuraavat kymmenen paivaa auringonpaistetta netin mukaan, voi tuska. Huomenna ilmeisesti paastaan viettamaan paasiaista yhteen kristittyyn ashramiin, se tuntuu hyvalta. Ganga-joki ei nayta niin likaiselta kuin se Lonely Planetin mukaan on, joskaan ei myoskaan niin puhtaalta kuin se hindujen mukaan on. Rukoilettehan johdatusta, ettei itse yritettaisi pakottaa sellaista tapahtumaan minka aika ei ole!

Ammailua

Terveisia Amritapurista. Ollaan oltu muutama paiva tutustumassa aiti Amman ashramiin. Meilla kavi tuuri, aiti Amma oli palannut kotiin aika samoihin aikoihin kun me saavuttiin tanne. Paivittainen uusien tulokkaiden kierros peruuntui, koska oli mahdollisuus meditoida Amman kanssa rannassa ja se oli ensimmainen hetki kun Amma oli julkisesti nahtavilla taalla. Siella sitten istuttiin ja ihmeteltiin, kunnes ukkoskuuro tuli ja keskeytti tilanteen. Myohemmin ilta jatkui bhajaneilla, eli lauluhetkella, jossa laulettiin lauluja muunmuassa Krishnalle ja Aidille.

Paivaohjelma taalla alkaa pyhilla lauluilla, jatkuu meditaatiolla, sitten on aamupala, yhteison palvelemista tavalla ja toisella, lounas, lisaa palvelemista, iltameditaatio, illan lauluhetki jolloin kaikki muu toiminta on seis, ja illallinen. Palveluhetkien aikaan on erilaisia opintopiireja ja muita, joihin on mahdollisuus osallistua riippuen siita, mihin aikaan oma palveluhetki on. Mun palvelutehtava taalla on ollut iltaisin siivota Kalin temppelia. :) Kun aiti Amma on kotona, ei koskaan ole ihan varmaa, millainen aikataulu paivan aikana on. Aika hindupainotteista taalla on,
vaikka sanotaankin, etta kuka tahana voi harjoittaa omaa hengellisyyttaan. Taize-lauluhetkesta loytyi ilmoitus taululta, ja ilmeisesti kuka vaan voi jarjestaa ryhman tai muuta kun osaa asiansa. Eli taalla voisi olla taatusti ainutlaatuinen ymparisto kokeilla vaikka jonkunlaista raamattupiiria, jos jolla kulla on kiinnostusta.

Naiden parin paivan aikana oon uudestaan ja uudestaan kiinittany huomiota siihen, miten ainakin osa paikan vakioasukkaista puhuu Ammasta aika samalla tavalla, kuin mita Jeesuksesta kerrotaan. Etta sen jalkojen juuressa oli hyva paikka olla, ja sen seurassa olemisesta ei saanut tarpeekseen. Ja mihinkas sita Amman luota menisi, siina on kaikki mita tarvitsee. Voisin sanoa ihan saman Jeesuksesta. :) Samat ihmiset on myos valmiita jattamaan melkein kaiken tekemisen kesken silla hetkella kun kuulee, etta kello soi kolmesti. Se tarkoittaa sita, etta Amma on tulossa. Mita jos me oltais yhta innokkaita viettamaan aikaa Jumalan kanssa?

Uskontodialogia kivella ja paperilla

Vuoret ovat jaaneet taakse, ja Intian etelakarki nahty. Lahdettiin etelaan Kanyakumariin Jennin tultua, kun sinne piti olla vain parin tunnin bussimatka ja rauhallisempaa kuin Trivandrumissa. Bussimatka osoittautui kuitenkin paljon pidemmaksi ja osa matkasta jouduttiin seisomaan. No, kasvattaa luonnetta. Kanyakumari osoittautui myos aika kaoottiseksi. Se on pieni paikka, mutta ilmeisesti suosittu intialaisten turistien keskuudessa. Ennen kuutta aamulla alkoi Siva-musiikki pauhata, ja rauha tuntui olevan hieman kateissa. Vaki kavi myos kolmen meren liitoskohdassa peseytymassa, ja myos auringonlaskut ja -nousut ovat Kanyakumarin spesiaalialaa. Onneksi kun kemi pahimmasta turistikadusta poispain niin loysi hauskoja varikkaita kalastajataloja ja rantaa jossa oli keltaista, punaista ja mustaa hiekkaa, joka teki rannasta varsin hienon.

Kavimme tutustumassa Peace Trust-nimiseen kristilliseen jarjestoon, joka tekee uskontodialogityota Kanyakumarissa. Peace Trust oli saanut mukaan monia hinduja ja muslimeita yhteiseen rintamaan, joten oli tietysti mielenkiintoista kuulla paikan linjauksista. 76-vuotias teologian tohtori ja paikan johtaja Gnana Robinson otti meidat henkilokohtaisesti vastaan, mutta miehen teologia oli minulle hieman jarkytys. Heti alkuun sattui kateen vanhustenkodin avajaisten juhlamenojen ohjelma, jossa oli rukoiltiin henkea, jonka seka jotkut kristityt, muslimit ja hindut olivat tunnustaneet jumalakseen. Oli myos yhteinen uskontunnustus, jossa kerrottiin etta kaikki uskonnot ovat taman jumalan lahja maailmalle.

Tama tietysti kuulostaa rauhaisalta ja harmoniselta. Minusta kuitenkin tassa on paljon ongelmia. Ensinnakin jumala joka jaa jaljelle kun kolmekin maailmanuskontoa yrittaa loytaa yhistavat tekijat, ei enaa ole tunnistettavissa kristityn, muslimin tai hindun jumalaksi. Se on jonkinlainen hyvin persoonaton ja epamaarainen henki, jota tuskin voi tunnistaa kukaan omaksi jumalakseen. Ja mita enemman uskontoja pitaisi saada mukaan rauhalliseen yhteiseloon yhteisen uskontunnustuksen ehdoilla, sita vahemman yhteista loytyisi.

Tietenkin voidaan sanoa etta kaikki sitten keskenaan liittavat tahan yhteiseen torsoon omat erikoispiirteensa kun ovat keskenaan ja ovat tyytyvaisia. Mutta jos jokainen pulttaa torsoon taysin erilaisia asioita, niin voidaan kysya, oliko erikoispiirteista riisuttu jumala mitaan sukua todellisille jumalille. En voi valttya vaikutelmalta, etta uskontodialogin nimissa itse asiassa luodaan uusi jumala, joka on niin hajuton ja mauton etta kaikki voivat sen jollain lailla hyvaksya, samalla heittaen romukoppaan jokaisen uskonnon pyhat tekstit, traditiot ja myos useimmiten uskon edustajien nakemykset. Luulen esimerkiksi etta jos otettaisiin 100 ensimmaista hindua kadulta, niin he tuskin yhtyisivat uskontunnustukseen, jossa sanotaan etta on vain yksi jumala. Saatan olla vaarassa, mutta nain epailen. Brahman vaikuttaisi olevan muodikas tietyissa piireissa perimmaisena jumalana, mutta rivihindu tuskin on kovin kiinnostunut. Itse asiassa tata pitaa varmaan pyrkia kyselemaan kun juttelee paikallisten hindujen kanssa.

Todennakoisesti Gnanalla on vastaperusteluita kirjassaan A voice in the Wilderness, jonka ostin, mutta nyt on ollut vapaapaiva Varkalassa, joten en edes harkinnut avaavani kirjaa. Tulimme tanne rantalepailemaan Kanyakumarin kaaoksen jalkeen, ja vaikka paikka onkin monella tapaa turistinen, taalla vaikuttaa olevan aktiivinen ayurveda- ja joogaskene ja paljon lansimaalaisia, joten voi olla etta keskusteluitakin viela syntyy.

Jennilta myos paljon terveisia, on mukavaa etta meita on kaksi taalla nyt! Jenni kirjoittelee myos tanne blogiin kunhan ehtii.


Peace Trustin johtaja Gnana Robinson oli kunnianarvoisa vanhus, vaikka meilla olikin monia erimielisyyksia teologisesti.


Kerala on kristillisempaa aluetta kuin muu Intia. Tassa maalaus pyhasta Yrjosta ja kuvan eteen laitettu tuli.


Kanyakumarin rantojen hienot monivariset hiekat ja Jennin jalat.


Kanyakumarin, Intian aarimmaisen etelakarjen karjessa kaytiin uskontodialogia pensselilla ja kivilohkareella. Tassa joku oli kirjoittanut kiveen "All people is God". Joku ovela oli korvannut "All people is"-tekstin tekstilla Jesus->.


Kanyakumarista pohjoiseen mentaessa on alkanyt nakya hiukan enemman moskeijoita.

Siivottu viidakko ja suljettu vuorenhuippu

Joo, tassa on nyt sitten juostu hiukan pitkin Tamil Nadun osavaltiota. Ehka vahan liiankin tehokkaasti, joten paatin pitaa tanaan vapaapaivan. Se oli hyva idea. Nyt ehdin sitten vahan kirjoitella blogiakin.

Paadyin sitten viela jaamaan Pondyyn hetkeksi, joten menin katsomaan Aurovillea, joka on The Motherin visioon perustuva ihanneyhteiskuntakokeilu. Keskella paikkaa ponottaa iso kultainen meditointipallo (Matrimandir), ja siina sitten mparilla alueella joku parisentuhatta ihmista, jotka ovat innostuneet visiosta. En oikein loytanyt ketaan paikallista sukasta jonka kanssa keskustella paikasta, joten jouduin tyytymaan infotiskin tateihin, joilla oli koko ajan kiire antaa Matrimandirin passeja kavijoille. Sen verran sain raavittua kasaan, etta uskonnon harjoittaminen on hyvin epasuositeltavaa, mutta The Motherin ajatuksiin pitaa sitoutua. Nama ajatukset eivat tietenkaan ole uskonto, vaan jotain paljon enemman. Niinpa niin. Kukapa haluaisi ajatuksensa samalle viivalle muiden kanssa, kun voi julistautua suoraan olevansa paljon korkeammalla tasolla.

The Motherin teesit sisalsivat kasittaakseni aika pitkalti noita Advaitan perusajatuksia, vaikka siina varmaan oli joku oma sivumakunsa. Ainakin tyontekoa jotenkin kai painotettiin. Itse asiassa kuulemma Tiruvannamalain guru Sri Ramana kuulemma tykkasi lahettaa liian touhukkaat The Motherin puheille, kun taas The Mother lahetti liian kontemplatiiviset tyypit Tiruun Sri Ramanan kanssa hiljaisuutta harrastamaan.

Omaisuudesta on luovuttava kun tulee Aurovillen asukkaaksi, joten kaikki sinne rakennetut rakennukset tms. jaavat Aurovillen omaisuudeksi jos joku lahtee pois. Rangaistuksia ei kuulemma ole, eli jotenkin Aurovillella on tietty erikoisasema Intian lainsaadannossa, vaikka varmaan vakavammissa tapauksissa lait patevat, olettaisin. Uskonnoista ja kansallisuuksista pyritaan eroon kun niista seuraa vain harmia. Kulttuureissa nahtiin kuitenkin jotain hyvaa, joten kulttuuria ja kielia opiskellaan. Alueella oli myos monia hindutemppeleita, tieda sitten miten ne on saatu salakuljetettua uskonnottomalle alueelle.

Molemmat infotiskilaiset sanoivat, etta on hyvin vaikea pyrkia harmoniseen yhteiskuntaan. The Mother ei kuulemma antanut mitaan varsinaisia ohjeita siihen, miten taydellinen uusi ihminen ja yhteiskunta syntyisi - se vaan kuulemma on tulossa, ja Auroville odottaa sita innokkaasti. Tama lahestymistapa oli yllattava, ja kai se sopii The Motherin uskonnottomaan visioon. Ja jos vapaata tahtoa ei ole olemassa, kai on muutenkin turha antaa ohjeita - se tapahtuu mika tapahtuu.

Mutta paljon sinansa hyvia juttuja Aurovillessa on, etten nyt kuulostaisi liian kriittiselta. Se etta ihmiset pyrkivat harmonisempaan yhteiskuntaan on kiitettavaa aktiivisuutta. Ekologisia arvoja, vakivallattomuutta ja yhteisollisuutta painotetaan. Mutta uskoisin etta Jeesus voisi olla suureksi avuksi sen muutoksen aikaansaajana, joka vie ihmisia lahemmaksi harmoniaa. Uusi ihminen ei synny keskittymalla itseensa ja unelmiinsa, vaan antautumalla Toiselle, jonka rakkaus voi meidat muuttaa.

Aurovillesta seuraavaan tarkeaan aiheeseen, eli skoottereihin. Sain Pondicherrysta kyydin skoottereilla ekan kerran Aurovilleen (pari kaveria hostellilta), paasin kokeilemaan silla ajoa, ja seuraavana paivana vuokrasin omani. Intia on erinomainen paikka opetella ajamaan uutta ajoneuvoa. Saantoja ei varsinaisesti ole, joten kynnys on matala. Pitaa vaan ajaa hitaasti tekematta akkinaisia liikkeita, niin kukaan ei aja paalle. Uskon etta tasta uudesta taidosta saattaa olla viela iloa myohemminkin. On halvempaa vuokrata skootteri ja ajaa ympariinsa kuin kayttaa riksoja, joihin saa helposti kulumaan verrattaen paljon rahaa. Skooterilla ajaminen on myos kivaa.

Mitas sitten. Mamallapuramin epajumalatehtaat tuli nahtya, kovin raamatullisia tilanteita kun tyypit naputtelivat jumalankuvia liukuhihnatyona, joita sitten myohemmin palvotaan jossain syrjaisessa katoksessa tai kodin nurkassa. Kavin myos katsomassa krokotiilielaintarhaa - siella oli paljon krokotiileja. Ja Mamallapuramissa oli myos vanhoja kivikaiverruksia, vahan napsin kuvia.

Lopulta otin yobussiin Ootyyn, Etela-Intian vuorille. Taalla on vilpoisampaa, itse asiassa niinkin vilpoista etta valilla palelee aika lailla. Paivalla on ihan mukava saa, mutta iltaisin ja oisin suorastaan kylma. Taalla olen tehokavellyt pitkin ymparoivia kukkuloita, eksynyt lukuisia kertoja puolitahallani, tullut myohassa vuorenhuipulle, tormannyt viidakonpuhdistajiin, ottanut kuvia intialaisista, jotka aina pyytaa sita, samoillut teepelloilla, ja ollut ilmeisesti metsissa joissa on tiikereita (mutta nahnyt vain pari apinaa, peuraa ja lehmia).

Uskontodialogisesti on ollut hiljaisempaa, Ootyssa on taas ollut vaikea loytaa mistaan lansituristeja. Pari ihan hyvaa tyyppia ollut, mutta aina ne on tavannut illalla ja ne on lahtenyt seuraavana aamuna, niin ei oikein ole ehtinyt isoihin aiheisiin.

Loysin Tirusta Gurun kuolema -kirjan englanniksi, jota olen (sairaan halvoilla, sairaan hitailla) bussimatkoilla lukenut. Mielenkiintoista kuulla yhden ex-hindun ja ex-gurun ajatuksia kristinuskon ja hindulaisuuden suhteesta. Tama kaveri ei paljoa antanut armoa hindulaisuudelle. Mielenkiintoista etta han paatyi tekemaan tyota 70-luvulla hippien keskuudessa, ja kertoi etta LSD:n kayttajat saivat kaytannossa juuri samanlaisia kokemuksia kun han ja muut joogaajat saivat meditoidessaan. Kun olen pohtinut, etta miksi nama ihmisten kokemukset kaiken ykseydesta ovat niin samantyyppisia, etta missa maarin kokemukset ovat erilaisia mutta ne vain tulkitaan tietyn viitekehyksen kautta, ja missa maarin ne itsessaan ovat samanlaisia. Ex-guru heitti pallon demoneille. Samat kaverit tykkaa antaa tietynlaisia kokemuksia ihmisille jotka avaavat itsensa meditoinnin kautta ja niiden, jotka avaavat itsensa tiettyjen huumeiden kautta. Taas voidaan kysya etta mika meditointi nyt sitten on sellaista, jossa avautuu jollekin pahalle. En tieda. Enka silti tieda missa maarin itse nama kokemukset jotenkin aiheuttavat tietyn tulkinnan kokijassaan, ja missa maarin ihmiset vaan paatyvat keskusteluihin ihmisten kanssa joilla on samoja kokemuksia ja jotka ovat paatyneet itaisen hengellisyyden perusajatusten piiriin jo aiemmin.

Ugh. tassa olisi varmaan paljon muitakin ajatuksia ja tapahtumia taas mista voisi kirjoittaa, mutta taitaa tulla helposti luvattoman pitkia naista kirjoituksista. Tanaan siis en lahtenyt eksymaan mihinkaan, vaan otin bussin paikalliselle vuorenhuipulle(sille joka oli viimeksi suljettu) ja hengasin siella rauhallisesti hetken. Oli hyva pitaa vapaapaiva liiasta juoksentelusta. Sain vahan asioitakin hoidettua, ja huomasin etta paikallinen sim-korttini toimii taas. Jenni on tulossa piakkoin, mika on hienoa. Yritan siis selvita Ootysta Thrivandrumiin jokusen paivan paasta. Taalto jopa menisi suora bussi sinne, vain 15 tuntia - pitaa harkita. Mutta alla kuvia.


Matrimandir, Aurovillen meditointipallo. Siella on kuulemma iso kristallipallo sisalla, johon ohjataan jostain auringonsade. Siella ei harjoiteta rituaaleja The Motherin vision mukaisesti, vaan sinne voi menna itsekseen mietiskelemaan tai keskittymaan.


Kalin patsas Aurovillessa. Tai muistelen etta se pelottavin jumalatar oli Kali. Ristiinnaulitun Jeesuksen patsas voi tietysti myos olla pelottava, mutta ainakin asiaan perehtyneelle se viestii Jumalan rakkaudesta, koska siina Jumala karsii ihmisten kasissa, ei painvastoin.


Esteettisesti mukavampi hindujumalankuva jonkun temppelin edesta.


Jotkut kristillisetkin kuvat ovat jotenkin pelottavia, ainakin tyylillisesti jos ei sisallollisesti.


Olin tallaisessa kirkossa, pitkasta aikaa tuntui silta etta kirkko on kaunis ja kotoinen. No, sitten tietysti selvisi etta se on protestanttikirkko. Ei kai siita kulttuuristaan mihinkaan paase. Hienoja lasimaalauksia silti.


Mamallapuramin kivikaiverruksia kallionseinamassa.


Mamallapuramin nykytyolaisten pihalta.


Skootteri. Say no more.


Kolmen alueen paauskonnon pyhia juttuja rivissa. Taalla etelassa on kai paljon enemman kristittyja kuin muualla Intiassa. Muslimien maarasta en tieda. Aika harvoin nakee Allah-teksteja autoissa. Autoissa on yleensa joku uskonnollinen iskulause ikkunassa.


Ootyn kaupunkinakymaa iltasella.


Ootyn lahipeltoja vuorenrinteella hiukan keskustan ulkopuolella.


Taalla on joku kesafestivaali, paikallinen temppeli on jouluvaloilla vuorattu.


Tassa toiselta yritykseltani kiertaa eras jarvi, tama yritys tyssasi paikallisiin jotka varoitteli tiikereista. Edellinen yritys kosahti kun padonvartija ei paastanyt minua patonsa yli. Kolmas yritys johti jo paljon pidemmalle, mutta 8km paasta tuli kyltti vastaan ettei saa jatkaa luonnonsuojelualueen sisaan. Hitto. No, myohemmin paljastui etta jarven ympari on 30km.


Perhonen kukkulan paalta, jonne eksyin etsiessani korkeinta huippua. Ainakaan tama huippu ei ollut suljettu.


Teepelto, johon oli mahtava tupsahtaa kun olin matkalla alas vuorelta, mahdollinen oikopolkupolku oli muuttunut pusikoksi, pusikko vaikeaksi lapaista, ja plan d, kuivunut joenuoma oli kasvanut umpeen muutaman minuutin kuluttua sen loytymisesta.