Siivottu viidakko ja suljettu vuorenhuippu

Joo, tassa on nyt sitten juostu hiukan pitkin Tamil Nadun osavaltiota. Ehka vahan liiankin tehokkaasti, joten paatin pitaa tanaan vapaapaivan. Se oli hyva idea. Nyt ehdin sitten vahan kirjoitella blogiakin.

Paadyin sitten viela jaamaan Pondyyn hetkeksi, joten menin katsomaan Aurovillea, joka on The Motherin visioon perustuva ihanneyhteiskuntakokeilu. Keskella paikkaa ponottaa iso kultainen meditointipallo (Matrimandir), ja siina sitten mparilla alueella joku parisentuhatta ihmista, jotka ovat innostuneet visiosta. En oikein loytanyt ketaan paikallista sukasta jonka kanssa keskustella paikasta, joten jouduin tyytymaan infotiskin tateihin, joilla oli koko ajan kiire antaa Matrimandirin passeja kavijoille. Sen verran sain raavittua kasaan, etta uskonnon harjoittaminen on hyvin epasuositeltavaa, mutta The Motherin ajatuksiin pitaa sitoutua. Nama ajatukset eivat tietenkaan ole uskonto, vaan jotain paljon enemman. Niinpa niin. Kukapa haluaisi ajatuksensa samalle viivalle muiden kanssa, kun voi julistautua suoraan olevansa paljon korkeammalla tasolla.

The Motherin teesit sisalsivat kasittaakseni aika pitkalti noita Advaitan perusajatuksia, vaikka siina varmaan oli joku oma sivumakunsa. Ainakin tyontekoa jotenkin kai painotettiin. Itse asiassa kuulemma Tiruvannamalain guru Sri Ramana kuulemma tykkasi lahettaa liian touhukkaat The Motherin puheille, kun taas The Mother lahetti liian kontemplatiiviset tyypit Tiruun Sri Ramanan kanssa hiljaisuutta harrastamaan.

Omaisuudesta on luovuttava kun tulee Aurovillen asukkaaksi, joten kaikki sinne rakennetut rakennukset tms. jaavat Aurovillen omaisuudeksi jos joku lahtee pois. Rangaistuksia ei kuulemma ole, eli jotenkin Aurovillella on tietty erikoisasema Intian lainsaadannossa, vaikka varmaan vakavammissa tapauksissa lait patevat, olettaisin. Uskonnoista ja kansallisuuksista pyritaan eroon kun niista seuraa vain harmia. Kulttuureissa nahtiin kuitenkin jotain hyvaa, joten kulttuuria ja kielia opiskellaan. Alueella oli myos monia hindutemppeleita, tieda sitten miten ne on saatu salakuljetettua uskonnottomalle alueelle.

Molemmat infotiskilaiset sanoivat, etta on hyvin vaikea pyrkia harmoniseen yhteiskuntaan. The Mother ei kuulemma antanut mitaan varsinaisia ohjeita siihen, miten taydellinen uusi ihminen ja yhteiskunta syntyisi - se vaan kuulemma on tulossa, ja Auroville odottaa sita innokkaasti. Tama lahestymistapa oli yllattava, ja kai se sopii The Motherin uskonnottomaan visioon. Ja jos vapaata tahtoa ei ole olemassa, kai on muutenkin turha antaa ohjeita - se tapahtuu mika tapahtuu.

Mutta paljon sinansa hyvia juttuja Aurovillessa on, etten nyt kuulostaisi liian kriittiselta. Se etta ihmiset pyrkivat harmonisempaan yhteiskuntaan on kiitettavaa aktiivisuutta. Ekologisia arvoja, vakivallattomuutta ja yhteisollisuutta painotetaan. Mutta uskoisin etta Jeesus voisi olla suureksi avuksi sen muutoksen aikaansaajana, joka vie ihmisia lahemmaksi harmoniaa. Uusi ihminen ei synny keskittymalla itseensa ja unelmiinsa, vaan antautumalla Toiselle, jonka rakkaus voi meidat muuttaa.

Aurovillesta seuraavaan tarkeaan aiheeseen, eli skoottereihin. Sain Pondicherrysta kyydin skoottereilla ekan kerran Aurovilleen (pari kaveria hostellilta), paasin kokeilemaan silla ajoa, ja seuraavana paivana vuokrasin omani. Intia on erinomainen paikka opetella ajamaan uutta ajoneuvoa. Saantoja ei varsinaisesti ole, joten kynnys on matala. Pitaa vaan ajaa hitaasti tekematta akkinaisia liikkeita, niin kukaan ei aja paalle. Uskon etta tasta uudesta taidosta saattaa olla viela iloa myohemminkin. On halvempaa vuokrata skootteri ja ajaa ympariinsa kuin kayttaa riksoja, joihin saa helposti kulumaan verrattaen paljon rahaa. Skooterilla ajaminen on myos kivaa.

Mitas sitten. Mamallapuramin epajumalatehtaat tuli nahtya, kovin raamatullisia tilanteita kun tyypit naputtelivat jumalankuvia liukuhihnatyona, joita sitten myohemmin palvotaan jossain syrjaisessa katoksessa tai kodin nurkassa. Kavin myos katsomassa krokotiilielaintarhaa - siella oli paljon krokotiileja. Ja Mamallapuramissa oli myos vanhoja kivikaiverruksia, vahan napsin kuvia.

Lopulta otin yobussiin Ootyyn, Etela-Intian vuorille. Taalla on vilpoisampaa, itse asiassa niinkin vilpoista etta valilla palelee aika lailla. Paivalla on ihan mukava saa, mutta iltaisin ja oisin suorastaan kylma. Taalla olen tehokavellyt pitkin ymparoivia kukkuloita, eksynyt lukuisia kertoja puolitahallani, tullut myohassa vuorenhuipulle, tormannyt viidakonpuhdistajiin, ottanut kuvia intialaisista, jotka aina pyytaa sita, samoillut teepelloilla, ja ollut ilmeisesti metsissa joissa on tiikereita (mutta nahnyt vain pari apinaa, peuraa ja lehmia).

Uskontodialogisesti on ollut hiljaisempaa, Ootyssa on taas ollut vaikea loytaa mistaan lansituristeja. Pari ihan hyvaa tyyppia ollut, mutta aina ne on tavannut illalla ja ne on lahtenyt seuraavana aamuna, niin ei oikein ole ehtinyt isoihin aiheisiin.

Loysin Tirusta Gurun kuolema -kirjan englanniksi, jota olen (sairaan halvoilla, sairaan hitailla) bussimatkoilla lukenut. Mielenkiintoista kuulla yhden ex-hindun ja ex-gurun ajatuksia kristinuskon ja hindulaisuuden suhteesta. Tama kaveri ei paljoa antanut armoa hindulaisuudelle. Mielenkiintoista etta han paatyi tekemaan tyota 70-luvulla hippien keskuudessa, ja kertoi etta LSD:n kayttajat saivat kaytannossa juuri samanlaisia kokemuksia kun han ja muut joogaajat saivat meditoidessaan. Kun olen pohtinut, etta miksi nama ihmisten kokemukset kaiken ykseydesta ovat niin samantyyppisia, etta missa maarin kokemukset ovat erilaisia mutta ne vain tulkitaan tietyn viitekehyksen kautta, ja missa maarin ne itsessaan ovat samanlaisia. Ex-guru heitti pallon demoneille. Samat kaverit tykkaa antaa tietynlaisia kokemuksia ihmisille jotka avaavat itsensa meditoinnin kautta ja niiden, jotka avaavat itsensa tiettyjen huumeiden kautta. Taas voidaan kysya etta mika meditointi nyt sitten on sellaista, jossa avautuu jollekin pahalle. En tieda. Enka silti tieda missa maarin itse nama kokemukset jotenkin aiheuttavat tietyn tulkinnan kokijassaan, ja missa maarin ihmiset vaan paatyvat keskusteluihin ihmisten kanssa joilla on samoja kokemuksia ja jotka ovat paatyneet itaisen hengellisyyden perusajatusten piiriin jo aiemmin.

Ugh. tassa olisi varmaan paljon muitakin ajatuksia ja tapahtumia taas mista voisi kirjoittaa, mutta taitaa tulla helposti luvattoman pitkia naista kirjoituksista. Tanaan siis en lahtenyt eksymaan mihinkaan, vaan otin bussin paikalliselle vuorenhuipulle(sille joka oli viimeksi suljettu) ja hengasin siella rauhallisesti hetken. Oli hyva pitaa vapaapaiva liiasta juoksentelusta. Sain vahan asioitakin hoidettua, ja huomasin etta paikallinen sim-korttini toimii taas. Jenni on tulossa piakkoin, mika on hienoa. Yritan siis selvita Ootysta Thrivandrumiin jokusen paivan paasta. Taalto jopa menisi suora bussi sinne, vain 15 tuntia - pitaa harkita. Mutta alla kuvia.


Matrimandir, Aurovillen meditointipallo. Siella on kuulemma iso kristallipallo sisalla, johon ohjataan jostain auringonsade. Siella ei harjoiteta rituaaleja The Motherin vision mukaisesti, vaan sinne voi menna itsekseen mietiskelemaan tai keskittymaan.


Kalin patsas Aurovillessa. Tai muistelen etta se pelottavin jumalatar oli Kali. Ristiinnaulitun Jeesuksen patsas voi tietysti myos olla pelottava, mutta ainakin asiaan perehtyneelle se viestii Jumalan rakkaudesta, koska siina Jumala karsii ihmisten kasissa, ei painvastoin.


Esteettisesti mukavampi hindujumalankuva jonkun temppelin edesta.


Jotkut kristillisetkin kuvat ovat jotenkin pelottavia, ainakin tyylillisesti jos ei sisallollisesti.


Olin tallaisessa kirkossa, pitkasta aikaa tuntui silta etta kirkko on kaunis ja kotoinen. No, sitten tietysti selvisi etta se on protestanttikirkko. Ei kai siita kulttuuristaan mihinkaan paase. Hienoja lasimaalauksia silti.


Mamallapuramin kivikaiverruksia kallionseinamassa.


Mamallapuramin nykytyolaisten pihalta.


Skootteri. Say no more.


Kolmen alueen paauskonnon pyhia juttuja rivissa. Taalla etelassa on kai paljon enemman kristittyja kuin muualla Intiassa. Muslimien maarasta en tieda. Aika harvoin nakee Allah-teksteja autoissa. Autoissa on yleensa joku uskonnollinen iskulause ikkunassa.


Ootyn kaupunkinakymaa iltasella.


Ootyn lahipeltoja vuorenrinteella hiukan keskustan ulkopuolella.


Taalla on joku kesafestivaali, paikallinen temppeli on jouluvaloilla vuorattu.


Tassa toiselta yritykseltani kiertaa eras jarvi, tama yritys tyssasi paikallisiin jotka varoitteli tiikereista. Edellinen yritys kosahti kun padonvartija ei paastanyt minua patonsa yli. Kolmas yritys johti jo paljon pidemmalle, mutta 8km paasta tuli kyltti vastaan ettei saa jatkaa luonnonsuojelualueen sisaan. Hitto. No, myohemmin paljastui etta jarven ympari on 30km.


Perhonen kukkulan paalta, jonne eksyin etsiessani korkeinta huippua. Ainakaan tama huippu ei ollut suljettu.


Teepelto, johon oli mahtava tupsahtaa kun olin matkalla alas vuorelta, mahdollinen oikopolkupolku oli muuttunut pusikoksi, pusikko vaikeaksi lapaista, ja plan d, kuivunut joenuoma oli kasvanut umpeen muutaman minuutin kuluttua sen loytymisesta.

Ranskalaisia ja rituaaleja

No niin, hetki taas internettia valilla. Talla kertaa terveisia Pondycherrysta. Lahdin eilen Tiruvannamalaista oltuani siella melkein kolme viikkoa. Ensimmainen osa matkaa on siis ohi ja nyt jotain uutta edessa.

Aika Tiruvannamalaissa oli ihan hyva, joskin valilla raskas. Oli hyva olla paikallaan muutama viikko, niin ettei koko ajan tarvinnut olla miettimassa perustarpeita, missa syoda ja niin edelleen. Ja paasi myos tutustumaan kouralliseen ihmisia edes hiukan, ja keskustelemaan heidan kanssaan. Omaa nakokulmaa toivat myos Quo Vadiksen tyontekijat ja muutamat vierailijat Tanskasta ja Ruotsista, joiden kanssa paasin myos keskustelemaan.

Toissapaivanakin oli keskustelu tanskalaisen kanssa, joka oli, taas kerran, vaikea pistaa laatikkoon. Han arvosteli kirkkoa siita, etta korostetaan liikaa sita, kuinka syntisia olemme ja ettemme muka voi tehda itse mitaan. Taman riskin tiedostan ja mielestani sita pitaisi vastustaa silloin kun se jaa ainoaksi nakokulmaksi. Jeesus on luvannut muuttaa meita kaltaisekseen. Toisaalta han sanoi etta uskontunnustus on aivan liian rajoittava, ja ilmeisesti siis kaipasi jotain avoimempaa lahestymistapaa? Vaikka oolenkin samaa mielta siita, ettei uskontunnustus ilmaise kaikkea, ja on sikali kaksiulotteinen, haluan kuitenkin uskoa etta se on totta. Eli jokaisen ihmisen tulisi lapi elamansa tulla tuntemaan niita totuuksia yha kokonaisvaltaisemmin, ymmartaen Jumalan totuuden ja kauneuden yha syvemmin, mutta tama ei silti tarkoita etta itse uskontunnustusta pitaisi muuttaa - se on tarkea kartta siihen suuntaan, mihin meidan tulisi uppoutua. Jos haluan loytaa Kristuksen, niin Raamattu antaa suuntaviivoja, ja jos otan Raamatusta vain ne asiat jotka miellyttavat minua, saatan alkaa etsia aivan toista Kristusta - ehka minulle "sopivaa", mutta olematonta. Tallaisia Kristuksia tuntuvat monet taalla Intiassa suosivan.

Sain samalta henkilolta kristillisen meditaatiohelminauhan, johon olin juuri tormannyt Suomessa kummityttareni kastetilaisuudessa. Hauska sattuma. Helmet kertovat uskon perusasioista, ja niihin on todella saatu kiteytettya tarkeita asioita. Ehka voin selittaa jollekin helmien kautta kristinuskoa, kun taalla monilla etsijoillakin on erilaisia kivia ja helmia ja nauhoja ja amuletteja, joilla on heille joku merkitys.

Olen nyt saanut pienen alkeiskurssin Advaita-filosofiaa, ja saa nahda ovatko samat perusajatukset taustalla myos Tiruvannamalain ulkopuolella, vai onko kentta viela laajempi. Advaitan perustan paalle voi tietysti rakentaa vaikka mita, joten se on sikali nappara pohja mille tahansa mita haluaa uskoa. Tanskalainen tuttuni kuitenkin sanoi myos, etta keskusteluissa olisi hyva pysya mahdollisimman konkreettisella arkielaman tasolla, eika niinkaan hyvin abstrakteissa aiheissa, joista on joskus hyvin vaikea saada otetta. Se oli todennakoisesti hyva neuvo. Vaikka maailmankuvan syvat perususkomukset vaikuttavatkin arkielamaan, on ehka helpompi loytaa jotain mielenkiintoisia yhtymakohtia tai eroavaisuuksia jokapaivaisesta elamasta. On niin vaikea kahvikupposen aarella ratkaista, onko kaikki yhta ja muu illuusiota. Katsotaan osaisinko ottaa uudenlaisen lahestymistavan kun taas paasen keskustelemaan.

Voi olla etta lahipaivat ovat vahan turistimaisempia, koska liikun jonkun verran paikasta toiseen, ja nain ollen voi olla vaikeampi saada kontakteja ihmisiin. Toivottavasti aika ei kuitenkaan mene taysin hukkaan, vaikka saattaakin olla turistimaisempaa. Taalla Pondicherryssa olen ainakin jo ehtinyt kokea vieraantumista kirkoissa. On niin vaikea nahda pinnan lapi. Katoliset pyhimysten kuvat eivat tunnu valtavasti eroavan hindujumalien kuvista, ja palvonta tuntuu saavan samantyyppisia muotoja.

Kuitenkin uskon etta pinnan alla on se, mika on tarkeinta - tai sitten ei. Ehka tulee sellainen olo etta monien uskontojen edustajat ovat lopulta samantyyppisia taikauskoisia ja rituaaleihin tukeutuvia ihmisia. Mutta en voi tietaa katsomalla sivusta mika heidan suhteensa Jumalaan tai jumaliin on. Pinnan alta voi loytya todellista hyvaa, pahaa, tai sitten vaan onttoutta. Ja varmaan joka paiva meilla kaikilla on kiusaus valua onttouteen. Jumalan pitaminen turvaetaisyyden paassa on, no, turvallisempaa. Rituaali, jonka on tarkoitus johtaa meidat lahemmas Jumalaa, tuleekin muuriksi meidan ja Jumalan valille. Itsellani taitaa ainakin olla usein kiusaus tahan lahestymistapaan. No, tukki silmassa eteenpain.

Paikallisen hindutemppelin edessa oli elefantti, joka taputteli ihmisia karsallaan kun sille antoi rahaa tai pahkinoita tai jotain. Ne on kuulkaa isoja ne elefantit ku metrin paasta kattelee. Eiko Intian elefanttien pitanyt olla pienempia kuin afrikkalaisten? Muuten olen huomannut etta kaupungin vaihtuessa Sri Ramanan kuvat ovat vaihtuneet Sri Aurobindon kuviin ja sitten on viela tama "The Mother", joka oli Aurobindon kumppani tms. Kuulemma joku ranskalainen noita, nain kertoi minulle eras tyyppi. Intiaan mahtuu kaikenmoista gurua. Namakin on kylla jo kuolleet kymmenia vuosia sitten.

Eilen illalla oli kivaa kun tulin Pondycherryyn ja kavelin tieta, joka yhtakkia vaan alkoi aueta ja sitten tormasin Bengalinlahteen. Kiva merituuli ja auringonlaskun lampo hieman surrealistisissa varikkaissa jatskikojuissa rannalla. Pysahdyin soittelemaan hetkeksi ja intialaiset turistit halusivat kaverikuvaan.

Nyt pitaisi loytaa ruokaa, sitten bussi Mamallapuramiin. Sielta seuraava pysakki on viela vahan auki. Jonkin ajan paasta kuitenkin etela ja Kerala olisivat suunnitelmissa.




Ai joo, taysikuu ja satoja tuhansia ihmisia Tiruvannamalaissa kavelemassa vuoren ympari. En oikein loytanyt omaa paikkaani tasta tapahtumasta.

Keikka uima-altaassa ja arki

Hui, jo perjantai. Kohta puoliin olen ajatellut jatkaa matkaa.

Talla viikolla on ollut kai suht perushengausta, mutta kohokohtiin kuulunee kitaran loytyminen. Kiitos kaikille jotka muistivat rukoilla taman selkean aiheen puolesta. Keskiviikkona menin kahvilaan, jossa olin kuullut ilmoitustaululla olevan kitaranmyyntimainoksen. Nain siella yhden tutun, menin moikkaamaan ja kerroin etta tulin katsomaan kitaramainosta, ja silloin viereisen poydan nainen sanoi etta han haluaisi myos myyda kitaransa. Sain kyydin hanen luokseen testasin kitaraa, sitten kavin viela kokeilemassa sita ilmoituksen kitaraa, mutta se oli liian kallis. Tama israelilainen (Jeesuskin soittaisi israelilaista kitaraa!) klassinen kitara oli suunnilleen samaa hintaluokkaa kuin Suomessa nakemani Motonetin 34,90-kitarat. Eli juuri sopiva hintaluokka, vaikkei kitara niin mahtava ollutkaan. Kuusi kielta kuitenkin. Kiitos Jeesus.

Eilen paasin jo soittelemaan jonnekin orpokotiin, soitettiin sello-mandoliini-kitara -triolla uima-altaassa. Yksi kaveri kertoi tasta ideasta, espanjalainen kaveri jonka molemmat vanhemmat ovat guruja ja joka ei lopulta itse tullut keikalle (vaikka soittaa kitaraa hyvin ja beatboxaa) koska lahikuppilassa oli joku vieraileva shamaani vetamassa jotain meditointia tms. Ennen keikkaa olin kylassa yhden kaverin luona, sain hyvaa teeta mantelimaidolla. Rukoilin hanen sairautensa puolesta, taallahan ihmiset on kovin avoimia kaikelle...Toivottavasti Jumala muistaa rukouksen ja ystavani.

Tuntuu etta pitaisi olla enemmankin kuulumisia, mutta nyt ei muistu muuta mieleen. Perusarkea, ihmisiin tormailya kahviloissa ja juttelua, vahan heikkoja younia johtuen lammosta, hitaita aamuja, vessana toimiva oja ihan kulman takana Quo Vadiksesta, lehmat, koirat, apinat ja muutama sika, isoja perhosia, paljon moottoripyoria ja riksoja ja erityisesti toottailya, hyvaa teeta (kerrankin taman taivaan alla), kerjalaisia, joihin en kiinnita huomiota ja sitten tuntuu pahalta, pohdintoja raamatunkohdista joita takalaiset tykkaa siteerata omien ajatuksiensa ponkittamiseen, netissa istuskelua ja Japanin tilanteen seuraamista. Tanaan pitaisi selvittaa pari kaytannon asiaa. Sim-kortti ja pankkiasiat jne. Ai niin muuten, jos joku on yrittanyt lahettaa tekstiviesteja, ne ei toimi (tai siis suomalainen sim-korttini ei toimi). Pistakaa vaikka viestia netin kautta.

Iloa Suomeen, muistakaa minua kun muistatte.

Kirkkoa ja capoeiraa

Viime paivat ovat olleet aika rauhallisia, vahan veto poissa. Edellisen kirjoituksen jalkeen olen ollut yhdessa capoeiraesityksessa, jonka jalkeen vaki lauloi Kuopion metsista (joo, jotkut teista tietavat) tuttua kiitoslaulua. Taalla se oli ilmeisesti osoitettu Shivalle. Thank you for the music...

Kun alkaa hiukan tuntea joitain ihmisia ja on keskustellut heidan kanssaan useammin, tuntuu etta saa hiukan itsekin suunvuoroa maailmankatsomuksensa kanssa, mutta valillta tuntuu etta keskustelut ovat molemmin puolin vahan raskaita. On niin helppo hymistella kaverien kanssa kuinka samaa mielta ollaan, mutta taysin erilaisten maailmankuvien kohtaaminen on vaan jotenkin lahtokohtaisesti vaikeaa. Ei oikein tiedeta mita sanat tarkoittavat itse kullekin ja silleen. Ehka pitaa loytaa semmoinen herkkyys siihen ettei vasyta itseaan tai muita keskusteluillaan, onhan maailmassa muitakin puheenaiheita. Ehka sita viela jotenkin ottaa paineita siita, mita paivittain tapahtuu. Paikallinen filosofia on vahvasti tulosvastuullisuutta vastaan, ja varmaan tiettyyn rajaan asti hyva niin. Shanti shanti, kuulee usein sanottavan. Rauhaa ja rentoutta, jotain sellaista se kai tarkoittaa. Toisaalta tuntuu etta tama ajatus, joka nousee myos siita, ettei uskota vapaaseen tahtoon, voi helposti ajaa ihmisia tietynlaiseen vastuuttomuuteen. Riippuu sitten varmaan ihmisesta mihinka kukakin sijoittuu liian stressaamisen ja vastuuttomuuden valisella janalla.

Sunnuntaina kavin kirkossa, oli ihan mukava paasta ehtoolliselle, vaikka muuten olikin vahan vaikeaa seurata tamilinkielista messua. Joku piispa oli paattanyt rakentaa tahan kylaan perinteista intialaista temppeliarkkitehtuuria edustavan kirkon, jotta kulttuuri-imperialismista paastaisiin eteenpain. Vaikka oliskin hienoa nahda kristillisyyden jotenkin sopeutuvan paikalliseen kulttuuriin, sympatiani olivat silti taas seurakuntalaisten puolella, jotka eivat olleet kovin innostuneita ylhaalta pain tulevasta linjasta, ja olivat omin nokkineen lisanneet ison ristin kirkon torniin. Risti oli ehka vahan mauton kooltaan, mutta teki ainakin selvaksi keta tassa temppelissa palvotaan.

Jotenkin vahemmiston on pidettava kiinni identiteetistaan ja erottauduttava. En tieda miten se voisi tapahtua jotenkin ilman, etta identiteettia pitaisi hakea esimerkiksi tanskalaisen arkkitehtuurin mukaisista kirkoista. Ehka ongelma oli siina etta alunperin lahetystyontekijoiden tullessa ei osattu loytaa paikallista tapaa, joka kuitenkin pitaisi sopivan pesaeron perinteisiin hindutraditioihin. Vaikuttaa silta etta nain jalkikateen kulttuuria on vaikea muuttaa. Haastavaa haastavaa. Tulee mieleen ihan sama ilmio Tansaniasta. Siella rakennettiin isoja saksalaistyylisia kirkkoja, vaikka vahat rahat olisi voinut kayttaa vaikkapa paikallisten evankelistojen polkupyoriin.

Joku vanha seta kirkossa pyysi rukoilemaan kipean jalkansa puolesta. Se oli mukavaa, vaikkei keppi lentanytkaan rukouksen jalkeen nurkkaan.



Paikallista temppelia ja traktoria.



Monenlaista hoitoa on tarjolla joka kulmalla, ja monet naissa myos kayvat. Yleensa porukka on tuntunut tykkaavan, kuulemma hoitajilla on yleensa nakemysta heidan ongelmistaan.



Pienten temppelien kivenveistajat eivat aina ole niita kaikista eleganteimman tyylisuunnan edustajia.



Taas yksi kuva alas vuorelta.



Lansimaista porukkaa katsomassa capoeiraesitysta illalla kahvilassa.

Helteinen vuori ja ahdistavat apinat

Eilen paasin kerrankin suhteellisen aikaisin ylos, joten paatin lahtea vuoren hupipulle. Eiku huipulle. Aamutoimissa meni kuitenkin sen verran pitkaan, etta lopulta ylos kiivetessani oli aurinko jo aika korkealla, ja pahimman matkan menin ennen puoltapaivaa. Onneksi oli muutamassa paikassa joku puska jonka varjossa levata, suora auringonpaiste ja jyrkahko nousu oli aika tehokas yhdistelma. Jain huipun lahelle lohkareen varjoon rukoilemaan ja lueskelemaan, ja sitten kun pahin paivan helle alkoi loppua ja aurinko menna vuoren toiselle puolelle, lahdin taas alas. Poltin itseani sielta taalta. Ihan mukava paiva. Oli sitten Shivan pyha vuori tai ei, Jeesus ei tuntunut olevan kaukana.

Viime aikoina myos ollut jatkuvasti kuulemassa sivusta tarjouksia siita etta joku ennustaisi kadesta tai voisi parantaa tai jotain vastaavaa. Ilmeisesti kaikki taalla ovat jotenkin perehtyneet johonkin tuollaiseen, ja voivat sitten myos kotimaissaan harjoittaa naita juttuja. Quo Vadiksen kahvilaan on tullut nyt jo parina paivana joku shamaaniksi itseaan kutsuva mies, aina jonkun eri turistin kanssa, tarjoaa sitten varmaan monenlaista palvelua hankin. Minulle ei olla tarjottu viela mitaan hoitoja tai muita, ainoastaan suositeltiin jonkun sveitsilaisen valaistuneen kaverin kysymys ja vastaus -sessiota (satsang). Tai en mina tieda onko se valaistunut, mutta kai ne vastailijat yleensa sellaisiksi oletetaan, jos olen ymmartanyt oikein.

Tanaan aamulla oli sitten ne yhdet synttarit - aamusynttarit. Oltiin eraan lammen rannalla vuoren juurella. Apinat hairitsivat piknikkia ja sadhut, eli jonkun sortin pyhat miehet peseytyivat vedessa. Kuningaskalastaja oli varikas, samoin joku pienempi tikka tai joku sellainen. Kun tulin takaisin sain viela lounasta Quo Vadiksella, harvinaista kylla ruuassa myos lihaa hiukan, ja hyvaa jalkkaria. Sain intialaispisteita Nicolajlta kun soin lattialla istuen oikealla kadellani ruokaa ja katsoin syrjasilmalla krikettia telkkarista, kun sahkot yhtakkia palautuivat paalle.

Sisalto taitaa olla taas vahan vahissa tasta tekstista, mutta minka kirjoitin, sen kirjoitin. Oli nyt vaan aikaa ja halu istua sisatiloissa kun iho on vahan herkka auringon suhteen tanaan.

Brahman ja mina

No niin, eilen taas paljon keskusteluita. Varsinkin viimeinen oli vahan raskas. Jos ihmiset lahtokohtaisesti ajattelee etta kaikki on pohjimmiltaan yhta, ja kaikki muu on illuusiota, niin se vie jotenkin jarjen kaikesta. Jos tama ykseys pitaa vain kokea, niin sitten ihmisten kannattaa vain sokeasti seurata niita ohjeita mita valaistuneemmat heille antavat, ja toivoa etta he saavat saman kokemuksen. Ja jos uskoo jotain muuta niin on helppo sanoa etta olemme mielemma vankeja ja elamme siina illuusiossa emmeka halua paastaa siita irti.

Varmaan kristittyna voisin tietysti sanoa jotain vastaavaa ihmiselle joka ei seuraa Kristusta, etta he eivat halua nahda totuutta ja nain ollen karttavat sita. Arsyttavaa aina jos joku kayttaa omia argumentteja itsea vastaan. Tosin ei kai se ole kauhean hyva argumentti sanoa aaneen, varsinkin jos kristittyna ajattelen etta ihminen ei voi ilman Jumalan armoa nahda totuutta, ja he taas ajattelevat ilmeisesti jotain sen tyylista etta jos mina en tajua kaiken ykseytta niin se johtuu huonosta karmastani enka voi valaistua ennen kuin on muutama tai muutama sata lisaelama takana.

Vaikka onkin vaikea loytaa varsinaista loogista aukkoa kaiken ykseyden teoriasta, niin ainakin se tuntuu itsesta aarimmaisen lohduttomalta ajatukselta. Vaikka tata yksytta tai Brahmania kutsutaan myos rakkaudeksi, niin se tuntuu jotenkin ohuelta, koska rakkauden olemus typistyy jonkinlaiseksi siistiksi kokemukseksi, koska todelliset suhteet ovat mahdottomia ykseydessa. Myos karman laki on aika tyly. Vaikuttaa myos etta filosofiaan kuuluu taysi fatalismi, eli kohtaloaan ei voi muuttaa mitenkaan. Vapaa tahto kuuluu sinne illuusiolistaan myos.

Mutta kai se sitten tuntuu kivalta kun oivaltaa kaiken olevan yhta, niin ne sanoo. Vaikkei se totta olisikaan.

Itse vapaaehtoistyo on osittautunut varsin tehottomaksi. Olin toissapaivana kolme tuntia QV:n kahvilassa, ja sina aikana paikalle tuli kaksi ihmista, joilta otin tilaukset ja kavin huikkaamassa ne keittioon. Itse asiassa viitta vaille sulkemisaikaa tuli viela kaksi, mutta oltiin jo ehditty sammuttaa liesi. No, ilmeisesti se on enemman sellainen harrastuksenomainen juttu, etta sinne voi menna jos on mestoilla, tai nain minulle ainakin sanottiin tanaan - voit tulla jos olet paikalla. Onhan siina aikaa lukea, kun odottelee asiakkaita. Olen lueskellut Apostolien tekoja, aika semmoista julistus- ja ihmepainotteista, ei kauheasti dialogia.

Tanaan illalla on jotain performansseja yhdessa paikassa, menen varmaan vilkaisemaan niin ei aina tarvitse samassa kahvilassa istua. Jos jonain paivana paasisi n aikaisemmin ylos, niin pitaisi kylla kavaista tuolla vuoren huipulla, nyt menee vahan silleen etta aamulla ei okein ehdi kauheasti, sitten on lounas, sitten on tosi kuuma pari tuntia, sitten on paivallinen ja sitten voi hengata kahviloissa ja jutella ihmisten kanssa, mutta ei oikein kauheasti ikina sellaista pidempaa aikaa lahtea reissuun. Lauantaina yhden suomalaisen synttarit, han haluaisi eka meditoida porukalla auringonnousun aikaan jossain temppelissa ja sitten menna vuorelle jonnekin pikkujarvelle. Ehka itse jatan temppelimeditoinnit valiin, mutta jarvelle voisi menna, kiva etta kutsuttiin.

Epajumalia ja nelikielinen kitara

Lampoista Intiaa taalla vietetaan aina van. Ei ole paljoa pilvia nakynyt. Lampotila nousee ja on nyt jossain 35 asteen hujakoilla. Suurin osa jengista on jo lahtenyt Tirusta, ja loputkin on kohta lahdossa. Ehka minakin, mutta olen nyt ainakin hetken viela. Sa vahan hengahtaa, ja tutustua edes aavistuksen joihinkin ihmisiin. Iltaisin kahviloista on edelleen loytynyt mukavaa porukkaa jonka kanssa jutella. Vahan kuitenkin sellainen olo etta itse on pian lahdossa ja kaikki muut yleensa viela aikaisemmin. Itse asiassa kahviloiden pitajatkin lahtevat kohta, etta taalla on sitten aika hiljaista.

Kaytiin tuossa tanskalaispastorin kanssa aamiaisella keskustassa. Otin puheeksi jokaisen uskontodialogistin lemppariaiheen - pahat henget. Kavi ilmi etta han ei usko niihin. Tama tietysti helpottaisi uskontodialogia huomattavasti, mutta itse en Raamatuntulkinnassani kylla onnistu mitenkaan paatyman saman lopputulokseen.

Sitten kuulin etta kaytannossa kaikki ruoka Intiassa on epajumalille uhrattua, niin kuin sanonta kuuluu. Eli ensimmainen ruoka jotenkin annetaan jollekin jumalankuvalle. Paitsi Quo Vadiksessa, jossa kokki on katolinen, joten se sattaa olla uhrattua Kristukselle. Kai sita on ihmisen silti syotava, mutta eilista Shivalle nimenomaisesti pyhitettya kookospahkinaa en tarjottaessa maistanut. Paavali taisi sanoa etta paa-asia on ettei loukkaa muita ihmisia syomalla heidan jumalilleen uhrattuja ruokia.(1. Kor. 10:25-33) Eiku hetki, kyllahan tuossa puhutaan aika lailla nimenoman muiden kristittyjen omistatunnoista.

Ugh. Tuntini nettikahvilassa tulee tayteen. Palataan asiaan, ja kommentoida saa (Hyva Junnu!)

Quo Vadiksen kellarista loytyi kitara, jossa on nelja kielta. Se on parempi kuin ei mitaan. Tanaan kahvilassa kun kyselin jos joku tietaisi mista saa kielia, joku kertoi etta Quo Vadiksessa on joku joka on soittanut kitaraa eilen. Tunsin sen jo, ja se ei tieda mista saisi uusia kielia.


No apinoita auton paalla. Jotenkin nyt paasivat tahan esille.


Aviopari sunnuntain haista. En tieda heista sen enempaa.



Tiruvannamalaita vuoren alarinteilta. Shivan temppeli on kuulemma Etela-Intian toiseksi suurin ja suhteettoman suuri kaupungin kokoon verrattuna.


Tassa mielenkiintoinen uskontodialogia ja sen ongelmallisuutta kuvaava kuva vasemmalla, ja oikealla Sri Ramana, joka guruili nailla main aikanaan ja jonka ashram on edelleen kuuluisa. Piti hiukan lueskella hanen kirjaansa, etta paasisi vahan tahan kieleen sisalle. Sanskritin kieliset termit tekivat tekstista vahan tyoteliasta lukea. Sen sain selville etta kaikki on yhta ja muu on illuusiota.


Tassa nyt sitten sita epajumalille uhrattua ruokaa. Ei kuitenkaan lihaa, koska sita talla ei oikein tykata syoda.


Moottoripyoria on paljon, ja tuossa toi mandala (jos se nyt on oikea termi, pita viela tarkista joltain). Tama siis Quo Vadiksen pihalta.


Varjattyja kananpoikia?



Katolisen kirkon takana ollut, mikakohan taa nyt ois, vahan niinku seimiasetelma mutta ehka Jeesuksen kuoleman jalkeen? Jotkut naiset kavivat Jeesuksen jalkoja koskemassa.


AC2-luokan junavaunun ilmastointilaitteita katonrajassa. Toivoin etta tama olisi hieno kuva, mutta ei taa nyt kovin kummonen ole.


Junan avonaisella ovella hengatessani naki kaikenlaista.

Ei kuvia, kiitos

Sunnuntaita itse kullekin! Ajattelin lisata tanne pari kuvaa, mutta eipa onnistukaan nailla laitteilla, tama QV:n kone ei ole kaikista modernein. No, tekstia sitten.

Tanaan nousin vasyneena yhdeksan aikaan, taisteltuani joskus viiden ja kuuden valilla tiukan ottelun hyttysia vastaan, jotka olivat loytaneet reitin hyttysverkkoni sisaan. Noustuani minua odotti moottoripyorakyyti, jonka piti olla taalla puoli kymmenen kymmenen aikaan. Tuli aika kiiresuihku, sitten haihin. Jossain lahikylassa menivat naimisiin, ja JP oli pappina siella ja kutsui minut mukaan. Piispakin pollahti paikalle. Seremonia kirkossa oli kai lopulta aika samanlainen kuin Suomessakin, vaikka ihmiset olivat varikkaampia ja istuivat lattialla. Ei jaaty muuten bileisiin, en ihan tieda miksi.

Eilen kavin ainakin ensi kertaa tuossa vuorella. Se on siis Shivan pyha vuori, mutta pohdittauni asiaa totesin etta ei noin hyvaa vuorta kannata jattaa vain hinduille. Jeesushan sanoi etta vuori tai temppeli ei ole paa-asia, vaan se etta rukoillaan hengessa ja totuudessa. En kylla mennyt viela kovin ylos, tutustumiskaynti vasta. Mutta apinalauma istui polun varressa, ja pikkunyppylalta johon kiipesin naki kaupungin ja erityisesti Shivan temppelin, joka on kylla aika valtava. Istuin ja rukoilin kaupungin puolesta, ja pohdin etta mika suhde muista uskonnoista loytyvalla hyvalla on siihen demonisempaan puoleen, josta Raamatulla ei ole juurikaan hyvaa sanottavaa.

Muuten olen miettinyt uskonnollisia rituaaleja ja niiden suhdetta kulttuuriin. Taalla Quo Vadiksessa on esimerkiksi porttien eteen piirretty liidulla mandalat(olikohan tama nyt oikea termi?) jonka idea on kutsua hyvia henkia tai jumalia tai jotain tervetulleiksi taloon tai pihapiiriin. No, jos tama tapa kuuluu oleellisesti intialaiseen kulttuuriin, niin jos kaantyisin hindusta kristityksi, pitaisko tasta luopua?

Kristitty haluaa tietysti (olettaisin) kutsua Pyhan Hengen kotiinsa, mutta ei muita henkia. Mietin etta Raamattuun pohjautuminen ja toisaalta symboliikan osuvuus voisivat olla mittareita joilla voi pohtia, onko joku rituaali sopiva. Raamatusta ei nyt heti tullut mieleen vastaavaa rituaalia, paitsi mietin sita kun israelilaiset vetivat lampaan verta oviinsa, mutta sekin oli nyt hiukan eri asia ja tilanne. Mandalan symboliikasta en tieda, jonkinlaisia geometrisia kuvioita ne nayttavat olevan. Jossain oli tosin piirretty oven eteen kukkapuska, se on ainut eri genren kuva maassa jota olen nahnyt.

Itse paadyin siihen, etta jos haluan kutsua Pyhan Hengen kotiini, niin jos on pakko jotain piirtaa, niin valitsisin ainakin piirrettavan symbolin kristinuskon symbolisesta kuvastosta. Esimerkiksi Ikthys-kalan saisi helposti piirrettya samantyyliseksi kuvioksi. Silloin tapa pysyisi, mutta sisalto olisi selvasti kuitenkin eri, jolloin kukaan ei paasisi vetamaan mitaan synkretistisia johtopaatoksia, koska se ei mielestani kuulu kristityille.

Tata ne kaikki kai sitten ovat pohtineet, jotka ovat korvanneet pakanallisia juhlia kristillisilla ja mita kaikkea. Ainahan siita joulusta puhutaan. Nain asiaa pohdittuani tama vaikuttaa ihan jarkevalta tavalta. Kaikkien kulttuurien ei tarvitse jotenkin muuttua identtisiksi kristinuskoa omaksuessaan, mutta pakanallinen symboliikka joka ei nouse Totuudesta heitetaan menemaan. Ainakin meilla on joulukuusessa tahti nokassa, niin se tuo jo jotain pointtia siihen. Jos olisi paljon juuri suomalaisesta muinaisukosta kaantyneita kavereita joita puu muistuttaisi jostain heidan rituaalistaan ja loukkaisi heita, niin sitten pitaisi ehka jattaa kuusi pois.

Taalla uskontodialogikeskuksella pahoitellaan sita etta paikalliset kristityt eivat halua olla missaan tekemisissa entisten hindutapojensa kanssa, eivatka oikein hindujenkaan. Tuntuu silta. etta sympatiani ovat heidan puolellaan, vaikka ymmarrankin etta tasta nousee ongelmia. Kun oma identiteetti kristittyna vahemmistona on muutenkin heikko, uskon etta on viisasta pitaa pesaeroa hindutapoihin. Rukoilen kuitenkin etta kristittyjen identiteetti voisi vahvistua niin, ettei sita tarvitsisi ponkittaa ylemmyydentunteella tai vahvalla vastakkainasettelulla, joka estaa lahimmaisten rakastamisen. Mutta ei mandalan piirtaminen ovelle tai hindujen pyhalle vuorelle meneminen kasittaakseni ole mitenkaan valttamatonta heidan rakastamisekseen.

Kuitenkin valihuomatuksena todettakoon, etta jos minulla olisi lehmia, minusta olisi hauskaa varjata niiden sarvet varikkaiksi. Ja piirtaa pilkku otsaani. Saali ettei Raamatussa ole tallaisia tapoja. Onneksi lehman voi kuitenkin nimeta Reformacioniksi, niinkuin tansanialaiset luterilaiset nunnat olivat tehneet.

Dialogin puolesta olen pari kertaa kaynyt pintapuolisia keskusteluita joidenkin lankkareiden kanssa, mutta tuntuu jtoenkin kauhean vaikealta hypata heti hengellisiin aiheisiin, kun hadin tuskin on esittaytynyt. Siisteinta olisi jos voisi sen verran tutustua johonkin etta olisi luontevampaa keskustella naista asioista. Eilen oli pari venalaista kaveria soittelemassa livemusiikkia kahvilassa, ja he tiesivat pari suomalaista taalta, ehka viela tapaan naita tyyppeja uudelleen. Vaikuttivat mukavilta.

-----------------------------------------------------------------------------------

No niin, nokkelimmat pokkelimmat teista jo ehka huomasivatkin etta tata tekstia ei julkaistu sunnuntaina. Sehan johtui tietysti joka paivaisesta kello kahdesta neljaan kestavasta sahkokatkosta, joka iski kesken kirjoittamisen, ja sitten en enaa ehtinytkaan nettiin eilen. Mutta onkin heti jatkettavaa edellisesta aiheesta. Menin katsomaan isoa ashramia mika on tossa lahistolla, tormasin siella tahan venalaiskaveriin, ja hengailtiin siina sitten varmaan pari tuntia. Kaveri koki yhteytta tuohon vuoreen, mutta muuten hanen nakemyksistaan oli vahan vaikea saada selkoa. Ajatus siita, etta kasitteellinen ajattelu on tuhoisaa todellisuuden kokemiselle teki hanesta vahan vastahakoisen oloisen puhumaan naista jutuista. Onhan siina oma pointtinsa, etta kasitteet eivat ylla kuvaamaan todellisuutta kokonaisvaltaisesti ja kasitteellistaminen jossain maarin latistaa todellisuutta, mutta mielestani se ei tarkoita sita, etteiko meidan silti olisi tarkoitus etsia , miettia ja keskustella. Lainaten taas kerran Chestertonia, jota kaikki aina lainaa: Jos joku on tekemisen arvoista, se on huonosti tekemisen arvoista.

Illalla oli taas kahvilassa hyvaa musaa, ja keskustelin ruotsiksi(!) yhden tyton kanssa. Lahinna kuuntelin. Tulee vahan voimaton olo jotenkin, niin paljon tavallaan ihan todellisia ajatuksia rakkaudesta joka on kaiken takana ja rooleista jotka sitoo meita olemasta sita miksi meidat on luotu, ja johdatuksesta ja ties mista, ja sitten selvanakijoista ja kuolleesta miehesta joka on enkeli ja joka auttaa. Jo termien selvittaminen kestaisi kauan, kun ei edes ole mitaan sellaista yhteista juttua kaikilla taalla, jonka kielen voisi helposti oppia. Tai ehka se alkaa aukenemaan hiljalleen.

Joka tapauksessa iltaisin tuolla pyoriessaan nakojaan paasee juttelemaan ihmisten kanssa, tai ihan tuntuisi etta jonkinlaista johdatusta on ollut jokaisessa paivassa, vaikkei oikein koe mitaan oikein antaneensa kylla kenellekaan. Ihan mukavaa jengia, halailevaista ja ystavallista, ja soittavat hyvaa musaa, eli vahan niinkuin kesalla Kuopiossa.

Ai niin, eilen oli myos kristillinen meditaatiohetki QV:lla. Kuulemma ilta on erityinen hetki hiljentya kontemplaatioon. Ilta on myos erityinen hetki hyttysille, jotka estivat kontemplaationi aivan totaalisesti. Yksi tuttu Taize-laulu laulettiin.

Pieni flunssa paalla, vaikea loytaa sopivaa lampotilaa huoneessa nukkuessaan. Vatsa ei viela ole seonnut, ihan kiva.

Heitetaan lapsi Intiaan...

...ja katsotaan osaako se matkustaa paikasta A paikkaan B kolmessa vuorokaudessa. Tulla valilla vahan huijatuksi. Elaa pelkilla banaaneilla ja vedella. Rikkoa kannykkansa niin ettei siihen saa yhteytta. Ymmartaa intialaisten englantia. Ostaa edullisia hippihousuja. Rukoilla.

Tulin siis Tiruvannamalaihin eilen illalla. Kolmisen vuorokautta meni matkassa Mumbaista tanne. Matka oli osittain uuvuttava mutta toisaalta ihan mielenkiintoinen. Varsinkin ensimmainen matkustusyo junassa oli levoton, kun piti jaada aamuyosta jonnekin Raichuriin odottamaan seuraavaa junaa jonka saapumisesta ja johon mahtumisesta ei ollut tietoa. Aamulla kuitenkin tuli juna, ja siihen mahtui, joten taas yhden n. 12 tunnin istumisen jalkeen ja selkasaryn kanssa tulin Chennaihin. Ja sielta loytyikin jo suht helposti bussi Tiruvannamalaihin.

Aluksi arsytti kun meni rahaa siksi ettei oikein tiennyt miten homma toimii, joten joutui maksamaan turhia. Sitten oli kivaa kun paasi istumaan junan aukinaisen oven portailla. Reissussa en nahnyt lahes yhtaan valkoisia (muistaakseni 5, ohimennen), mutta taalla Tirussa niita on aika paljon. Junissa oli kylla intialaisten kanssa joitain keskusteluita, mutta englanti on haastavaa, olen alyttoman huono ymmartamaan eri tavalla puhuvien aksentteja. Joku 76 v. hinduherrasmies antoi minulle Karma Yoga -nimisen kirjan. Vivekanandaa, sen nimen olin kuullut kirjoistani ennen matkaa. En ole juuri lukenut, mutta alleviivaukset on valmiina. Seuraavassa junassa oli joku nuorehko teinipoika joka opetti minulle vahan hindia, napparasti juuri ennen saapumista Tamil Naduun, jossa puhutaan tamilia. Uskonnosta ei kauheasti olla saatu keskusteltua, kielimuuri tekee syvallisemmat keskustelut vaikeiksi.

Ja sitten tietysti ne perinteiset jutut: ihmisia on todellakin paljon, on aika likaista, ilma oli vahan heikkoa isommissa kaupungeissa. En ole viela tullut kipeaksi, ehka johtuen siita etta soin lahinna niita banaaneja, jotka tiesin turvallisiksi. Taalla Tirussa olen alkanut syoda, mutta ainakin taalla Quo Vadiksessa on kai aika turvalliset ruuat.

Quo Vadis on siis Tirussa sijaitseva uskontodialogikeskus, jota yllapitaa Tanskan luterilainen kirkko. Ihan mukavasti ovat ottaneet vastaan, paikan johtaja ja yksi tanskalainen pastori nayttivat paikkoja ja kertoivat periaatteistaan. Ihan mielenkiintoista oli kartoitella nakemysten erilaisuuksia tietyista asioista. Taas kerran nayttaa silta etta kutsumus tiettyyn juttuun aiheuttaa painotuksia, jotka tuntuvat itsesta oudoille, mutta yhteisakin nakemyksia loytyi paljon, ja tallaisessa paikassa kai pitaa lahtokohtaisestikin kaikkien ola tottuneita siihen, etta ollaan eri mielta valilla. Jannitteet sen valilla, etta pystytaan olemaan yhteydessa toisiin ja rakastamaan ja kuitenkin olemaan tekematta kompromisseja sen suhteen, mita Raamattu sanoo oikeasta ja vaarasta, tarkeista asioista ja epaoleennaisuuksista.

Tanaan juttelin aamupaivalla miesten kanssa, ja nyt iltapaivalla kavin kavelylla kaupungilla. Siella on yksi valtava temppeli, ja tuossa vieressa on sitten Shivaa palvovien hindujen pyha vuori. Tanaan oli joku festivaali kaupungilla, hindujumaliksi pukeutuneita ja maalattuja ihmisia ja joku jumala vaunussa jota veti John Deere. Ei ole ihan viela selvaa kasitysta siita miten olisi nyt sitten omalla kohdallaan hyva asiaan tutustua - nyt tyydyin peruspokkelon turistin rooliin kameroineni.

Yleisesti tunnelmat ovat vaihdelleet, valilla ollut oikein hyva mieli taalla olosta, valilla vahan stressaantunut fiilis. Miten mahtavia sattumuksia ei viela ole tullut kohdalle, mutta jotain pienta kuitenkin aina pitamaan mielenkiintoa ylla. Mukavaa etta tietaa etta tulee olemaan taalla monta kuukautta, niin ei ole sellaista paniikkia aikataulun kanssa. Ilmeisesei lahipaivat menevat viela hengaillessa, ensi viikolla voisi ehka sitten alkaa vahan avustelemaan kahvilassa, joka on taalla keskuksessa, en oikein tieda viela mita se pitaisi sisallaan. Ihmisten jalkojen peseminen on edelleen suunnitelmissa, esimerkiksi taysikuun aikaa taalla pitaisi olla jokusen sataa tuhatta paljasjalkaista pyhiinvaeltajaa vuorta kiertamassa, siina olisi tyosarkaa. Kitaran hankkiminen on myos pohdinnassa, Chennaista tai muusta isosta kaupungista niita kuulemma luulisi loytyvan kohtuuhinnoin.

Tuntuu etta tama teksti on pitka, etta tassa ei ole sanottu paljoakaan mielenkiintoista, eika edes kovin kattavasti kerrattu tapahtumia. No, kerron kuitenkin viela etta nain yksinaisen junavaunun radalla seisomassa, ja sen kyljessa luki "kaveri". Kontemploikaa sita hetki ja sitten voitte nopeati rukoilla, etta taalla loytyisi joku luonteva tapa kohdata ihmisia oikeasti, nyt kun pari viikkoa varmaan ollaan mestoilla.

Lisaan kuvia kunhan keksin onnistuuko se jotenkin. Taalla keskuksella on tietokone ja netti, joka helpottaa blogaamista lahitulevaisuudessa. Ja aurinko on laskemassa, ja hyttyset tosiaankin villiintyvat tahan aikaan. Iloa Suomeen tai missa olettekin!