Aika Tiruvannamalaissa oli ihan hyva, joskin valilla raskas. Oli hyva olla paikallaan muutama viikko, niin ettei koko ajan tarvinnut olla miettimassa perustarpeita, missa syoda ja niin edelleen. Ja paasi myos tutustumaan kouralliseen ihmisia edes hiukan, ja keskustelemaan heidan kanssaan. Omaa nakokulmaa toivat myos Quo Vadiksen tyontekijat ja muutamat vierailijat Tanskasta ja Ruotsista, joiden kanssa paasin myos keskustelemaan.
Toissapaivanakin oli keskustelu tanskalaisen kanssa, joka oli, taas kerran, vaikea pistaa laatikkoon. Han arvosteli kirkkoa siita, etta korostetaan liikaa sita, kuinka syntisia olemme ja ettemme muka voi tehda itse mitaan. Taman riskin tiedostan ja mielestani sita pitaisi vastustaa silloin kun se jaa ainoaksi nakokulmaksi. Jeesus on luvannut muuttaa meita kaltaisekseen. Toisaalta han sanoi etta uskontunnustus on aivan liian rajoittava, ja ilmeisesti siis kaipasi jotain avoimempaa lahestymistapaa? Vaikka oolenkin samaa mielta siita, ettei uskontunnustus ilmaise kaikkea, ja on sikali kaksiulotteinen, haluan kuitenkin uskoa etta se on totta. Eli jokaisen ihmisen tulisi lapi elamansa tulla tuntemaan niita totuuksia yha kokonaisvaltaisemmin, ymmartaen Jumalan totuuden ja kauneuden yha syvemmin, mutta tama ei silti tarkoita etta itse uskontunnustusta pitaisi muuttaa - se on tarkea kartta siihen suuntaan, mihin meidan tulisi uppoutua. Jos haluan loytaa Kristuksen, niin Raamattu antaa suuntaviivoja, ja jos otan Raamatusta vain ne asiat jotka miellyttavat minua, saatan alkaa etsia aivan toista Kristusta - ehka minulle "sopivaa", mutta olematonta. Tallaisia Kristuksia tuntuvat monet taalla Intiassa suosivan.
Sain samalta henkilolta kristillisen meditaatiohelminauhan, johon olin juuri tormannyt Suomessa kummityttareni kastetilaisuudessa. Hauska sattuma. Helmet kertovat uskon perusasioista, ja niihin on todella saatu kiteytettya tarkeita asioita. Ehka voin selittaa jollekin helmien kautta kristinuskoa, kun taalla monilla etsijoillakin on erilaisia kivia ja helmia ja nauhoja ja amuletteja, joilla on heille joku merkitys.
Olen nyt saanut pienen alkeiskurssin Advaita-filosofiaa, ja saa nahda ovatko samat perusajatukset taustalla myos Tiruvannamalain ulkopuolella, vai onko kentta viela laajempi. Advaitan perustan paalle voi tietysti rakentaa vaikka mita, joten se on sikali nappara pohja mille tahansa mita haluaa uskoa. Tanskalainen tuttuni kuitenkin sanoi myos, etta keskusteluissa olisi hyva pysya mahdollisimman konkreettisella arkielaman tasolla, eika niinkaan hyvin abstrakteissa aiheissa, joista on joskus hyvin vaikea saada otetta. Se oli todennakoisesti hyva neuvo. Vaikka maailmankuvan syvat perususkomukset vaikuttavatkin arkielamaan, on ehka helpompi loytaa jotain mielenkiintoisia yhtymakohtia tai eroavaisuuksia jokapaivaisesta elamasta. On niin vaikea kahvikupposen aarella ratkaista, onko kaikki yhta ja muu illuusiota. Katsotaan osaisinko ottaa uudenlaisen lahestymistavan kun taas paasen keskustelemaan.
Voi olla etta lahipaivat ovat vahan turistimaisempia, koska liikun jonkun verran paikasta toiseen, ja nain ollen voi olla vaikeampi saada kontakteja ihmisiin. Toivottavasti aika ei kuitenkaan mene taysin hukkaan, vaikka saattaakin olla turistimaisempaa. Taalla Pondicherryssa olen ainakin jo ehtinyt kokea vieraantumista kirkoissa. On niin vaikea nahda pinnan lapi. Katoliset pyhimysten kuvat eivat tunnu valtavasti eroavan hindujumalien kuvista, ja palvonta tuntuu saavan samantyyppisia muotoja.
Kuitenkin uskon etta pinnan alla on se, mika on tarkeinta - tai sitten ei. Ehka tulee sellainen olo etta monien uskontojen edustajat ovat lopulta samantyyppisia taikauskoisia ja rituaaleihin tukeutuvia ihmisia. Mutta en voi tietaa katsomalla sivusta mika heidan suhteensa Jumalaan tai jumaliin on. Pinnan alta voi loytya todellista hyvaa, pahaa, tai sitten vaan onttoutta. Ja varmaan joka paiva meilla kaikilla on kiusaus valua onttouteen. Jumalan pitaminen turvaetaisyyden paassa on, no, turvallisempaa. Rituaali, jonka on tarkoitus johtaa meidat lahemmas Jumalaa, tuleekin muuriksi meidan ja Jumalan valille. Itsellani taitaa ainakin olla usein kiusaus tahan lahestymistapaan. No, tukki silmassa eteenpain.
Paikallisen hindutemppelin edessa oli elefantti, joka taputteli ihmisia karsallaan kun sille antoi rahaa tai pahkinoita tai jotain. Ne on kuulkaa isoja ne elefantit ku metrin paasta kattelee. Eiko Intian elefanttien pitanyt olla pienempia kuin afrikkalaisten? Muuten olen huomannut etta kaupungin vaihtuessa Sri Ramanan kuvat ovat vaihtuneet Sri Aurobindon kuviin ja sitten on viela tama "The Mother", joka oli Aurobindon kumppani tms. Kuulemma joku ranskalainen noita, nain kertoi minulle eras tyyppi. Intiaan mahtuu kaikenmoista gurua. Namakin on kylla jo kuolleet kymmenia vuosia sitten.
Eilen illalla oli kivaa kun tulin Pondycherryyn ja kavelin tieta, joka yhtakkia vaan alkoi aueta ja sitten tormasin Bengalinlahteen. Kiva merituuli ja auringonlaskun lampo hieman surrealistisissa varikkaissa jatskikojuissa rannalla. Pysahdyin soittelemaan hetkeksi ja intialaiset turistit halusivat kaverikuvaan.
Nyt pitaisi loytaa ruokaa, sitten bussi Mamallapuramiin. Sielta seuraava pysakki on viela vahan auki. Jonkin ajan paasta kuitenkin etela ja Kerala olisivat suunnitelmissa.
Ai joo, taysikuu ja satoja tuhansia ihmisia Tiruvannamalaissa kavelemassa vuoren ympari. En oikein loytanyt omaa paikkaani tasta tapahtumasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti