Varanasi paivalla ja yolla

Nopea kuvapaivitystahan valiin. Varanasissa ollaan edelleen, ja varsinkin pari kayntia paikallisessa Kristuskeskeisessa ashramissa ovat olleet virkistavia. Mitas muuta, lopulta alkaa olla kaupungin kujat sen verran tuttuja ettei enaa eksyta niin kauheasti, ja muutettiin vahan persoonallisempaan vierastaloon. Ulkona ei ollut kylttia lainkaan, ja muutenkin meininki on varsin rento. Ei tosin olla oikein viela juteltu asukkaiden kanssa, nahty vaan niita katolla venyttelemassa auringonlaskun ja nousun aikaan. Lahella on musiikkikoulu, joten usein kuuluu musaa huoneista, ja tana aamuna puoli kuudelta joku harjoitteli skaaloja huilulla katolla varsin epavireisesti. Mutta nyt ei enempaa tekstia, vaan muutama kuva.


Keralan vedet - mentiin veneella Amritapuriin.


Kollamin norsufestivaali. Norsut on kivoja sinansa, mutta muuten happeninki ei ollut kovin vetava, miehet vaan hinasivat erilaisia aurinkovarjoja norsujen selkaan loputtomasti.


Eilisen festivaalin varikkaat jalkimainingit Hampissa.


Hampin festivaalivaki uimassa. Ja hauskaa luontoa siella taustalla myos. Taman joen yli oli todella vaikea paasta veneella.


Hampin raunioita, tassa prameammasta paasta.


Auringonnousu tanaan Gangesin ylla, Varanasista siis.


Kuvaa ghateilta (rantaportailta) paivammalla.


Illalla taustalla joku hindurituaali ja yleiso, edessa venereissun kauppaaja.


Uuden yopymispaikkamme rentoa ilmapiiria. Kaikki on vahan rempallaan, mutta yon hinta on noin euron ja paikka on varsin veikea.


Jennin huoneesta, sama paikka.


Takakujilta. En kehtaa oikein ottaa ihmisista kuvia, niin tama antaa vahan vaaraa kuvaa kaupungista, mutta hauskoja ovat kujat kuitenkin.


Mediaatiohetki Kristuskeskeisessa ashramissa joka loytyi Varanasista. Hyva meininki.


Paasiaistunnelmointia samasta paikasta.

Autenttista

Sitten lopulta pohjoisempana, Varanasissa. Kollamista oli sellainen 3200 km suunnilleen tanne, ja se etta saimme junaliput suurimmaksi osaksi matkaa varattua lyhyella varoitusajalla oli melkoinen rukousvastaus. Lahdimme sunnuntaina paivalla Kollamista, sitten tulimme aamulla Bangaloreen, pyorimme siella paivan, sitten yojuna Hospetiin ja sielta Hampiin, jossa vietimme kaksi turistipaivaa (ja yhden yon muualla kuin tien paalla!) sitten yobussi Hyderabadiin ja sielta viela yksi 28 tunnin junamatka Varanasiin. Tanne tulimme eilen iltapaivalla. Kunto alkoi olla jo aika heikko, kun unet oli jo pitkaan olleet mita sattuu - oltiin molemmat vahan kipeita ja silleen, mutta nyt alkaa taas hiljalleen helpottaa. Joskin saa tuntuu hullun kuumalta taalla, netti sanoo etta 40 astetta plussaa. Netti myos sanoo etta "kuumassa" etelassa on jotain 30 astetta. En ymmarra.

Amritapurin jalkeen ei taas ole ollut kauheasti keskusteluita, lahinna vaan reissausta. Hampi jossa pysahdyimme oli mielenkiintoinen paikka, siella oli ollut joku festivaali kun tulimme, joten yhden paatemppelin edessa oli tyyliin kymmenen metria korkea jumalavaunu, jota porukka oli kuulemma vetanyt edes takaisin paakatua. Vaikka tulomme aikaan tilanne oli jo rauhallisempi, oli kuitenkin aika sellainen kaoottinen ja varikas Intia-fiilis, mika oli ihan hienoa, joskin myos ajoittain rankkaa. Kaikki festivaaleille tulleet kylalaiset tykkasivat kysya nimiamme englanniksi, johon alkoi menna hermot totaalisesti kun kysymys oli esitetty tarpeeksi monta kertaa, ja pyynto poseerata heidan kanssaan valokuvissa.

Muuten Hampissa oi hauskaa luontoa, kivenlohkareista koostuvia vuoria, joki, jonka ylittaminen oli aina yhta hankalaa venetaksin satunnaisen kayttaytyimisen takia, ja paljon vanhoja temppelinraunioita, joista varsinkin yhdessa oli aika komeita kivikaiverruksia. Oli kuitenkin vahan vaikea tilanne yrittaa tutustua ison paikkaan kun veto oli poissa ja pieni matkaflunssa paalla ja aurinko varsin lammin.

Varanasin junassa oli jo pieni epatoivo paalla kun kaikki paikat alkoivat tuntua niin kuumilta ettei mihinkaan oikein tehnyt mieli koskea, ja makuuvaunun sangyn saa avattua vasta illalla. Pahimmalla hetkella tuli kuitenkin valtava pilvi, kylmaa tuulta ja lopulta vahan sadetta, joka pelasti tilanteen. Se oli mahtavaa.

Varanasissa vaeltelimme sitten ahtaita kujia vaistellen lehmia, hautajaissaattueita ja huumeidenmyyjia. Mahtava tunne kun tietaa etta nyt emme ainakaan ihan heti ole jatkamassa matkaa, niin ei tarvitse olla sellainen lahtopaniikki paalla. Taalla vaikuttaisi olevan myos paljon lansimaisia ihmisia, myos henkisia etsijoita, koska yhtena hindujen pyhimmista kaupungeista tama tunnetaan etsijoiden keskuudessa voimallisena paikkana. Tosin on taas tullut muistutetuksi siita etta Jumala ei valttamatta ole taysin alisteinen sille uskontodialogiaspektille tasta matkasta, ainakin viime aikoine tuntuu etta teemana on ollut enemman lepaaminen tai sen puute ja vaikeus. Mutta katsotaan loytyyko Varanasista lepoa tai dialogia toi jotain muuta.

Ainakin jo vuorokauden perusteella taalta loytyy legendaarisia ahtaita kujia, joissa on outoa porukkaa, sadhuja, kauppiaita, lehmia, vuohia, koiria, monenlaista kummallista kojua, pikkutemppeleita, kuluneita asioita, nettikoppeja, rikkinaisia taloja, kannykkaoperaattorimainoksia ja viimeisenkin suuntavaiston kadottava vaikutus. Ja seuraavat kymmenen paivaa auringonpaistetta netin mukaan, voi tuska. Huomenna ilmeisesti paastaan viettamaan paasiaista yhteen kristittyyn ashramiin, se tuntuu hyvalta. Ganga-joki ei nayta niin likaiselta kuin se Lonely Planetin mukaan on, joskaan ei myoskaan niin puhtaalta kuin se hindujen mukaan on. Rukoilettehan johdatusta, ettei itse yritettaisi pakottaa sellaista tapahtumaan minka aika ei ole!

Ammailua

Terveisia Amritapurista. Ollaan oltu muutama paiva tutustumassa aiti Amman ashramiin. Meilla kavi tuuri, aiti Amma oli palannut kotiin aika samoihin aikoihin kun me saavuttiin tanne. Paivittainen uusien tulokkaiden kierros peruuntui, koska oli mahdollisuus meditoida Amman kanssa rannassa ja se oli ensimmainen hetki kun Amma oli julkisesti nahtavilla taalla. Siella sitten istuttiin ja ihmeteltiin, kunnes ukkoskuuro tuli ja keskeytti tilanteen. Myohemmin ilta jatkui bhajaneilla, eli lauluhetkella, jossa laulettiin lauluja muunmuassa Krishnalle ja Aidille.

Paivaohjelma taalla alkaa pyhilla lauluilla, jatkuu meditaatiolla, sitten on aamupala, yhteison palvelemista tavalla ja toisella, lounas, lisaa palvelemista, iltameditaatio, illan lauluhetki jolloin kaikki muu toiminta on seis, ja illallinen. Palveluhetkien aikaan on erilaisia opintopiireja ja muita, joihin on mahdollisuus osallistua riippuen siita, mihin aikaan oma palveluhetki on. Mun palvelutehtava taalla on ollut iltaisin siivota Kalin temppelia. :) Kun aiti Amma on kotona, ei koskaan ole ihan varmaa, millainen aikataulu paivan aikana on. Aika hindupainotteista taalla on,
vaikka sanotaankin, etta kuka tahana voi harjoittaa omaa hengellisyyttaan. Taize-lauluhetkesta loytyi ilmoitus taululta, ja ilmeisesti kuka vaan voi jarjestaa ryhman tai muuta kun osaa asiansa. Eli taalla voisi olla taatusti ainutlaatuinen ymparisto kokeilla vaikka jonkunlaista raamattupiiria, jos jolla kulla on kiinnostusta.

Naiden parin paivan aikana oon uudestaan ja uudestaan kiinittany huomiota siihen, miten ainakin osa paikan vakioasukkaista puhuu Ammasta aika samalla tavalla, kuin mita Jeesuksesta kerrotaan. Etta sen jalkojen juuressa oli hyva paikka olla, ja sen seurassa olemisesta ei saanut tarpeekseen. Ja mihinkas sita Amman luota menisi, siina on kaikki mita tarvitsee. Voisin sanoa ihan saman Jeesuksesta. :) Samat ihmiset on myos valmiita jattamaan melkein kaiken tekemisen kesken silla hetkella kun kuulee, etta kello soi kolmesti. Se tarkoittaa sita, etta Amma on tulossa. Mita jos me oltais yhta innokkaita viettamaan aikaa Jumalan kanssa?

Uskontodialogia kivella ja paperilla

Vuoret ovat jaaneet taakse, ja Intian etelakarki nahty. Lahdettiin etelaan Kanyakumariin Jennin tultua, kun sinne piti olla vain parin tunnin bussimatka ja rauhallisempaa kuin Trivandrumissa. Bussimatka osoittautui kuitenkin paljon pidemmaksi ja osa matkasta jouduttiin seisomaan. No, kasvattaa luonnetta. Kanyakumari osoittautui myos aika kaoottiseksi. Se on pieni paikka, mutta ilmeisesti suosittu intialaisten turistien keskuudessa. Ennen kuutta aamulla alkoi Siva-musiikki pauhata, ja rauha tuntui olevan hieman kateissa. Vaki kavi myos kolmen meren liitoskohdassa peseytymassa, ja myos auringonlaskut ja -nousut ovat Kanyakumarin spesiaalialaa. Onneksi kun kemi pahimmasta turistikadusta poispain niin loysi hauskoja varikkaita kalastajataloja ja rantaa jossa oli keltaista, punaista ja mustaa hiekkaa, joka teki rannasta varsin hienon.

Kavimme tutustumassa Peace Trust-nimiseen kristilliseen jarjestoon, joka tekee uskontodialogityota Kanyakumarissa. Peace Trust oli saanut mukaan monia hinduja ja muslimeita yhteiseen rintamaan, joten oli tietysti mielenkiintoista kuulla paikan linjauksista. 76-vuotias teologian tohtori ja paikan johtaja Gnana Robinson otti meidat henkilokohtaisesti vastaan, mutta miehen teologia oli minulle hieman jarkytys. Heti alkuun sattui kateen vanhustenkodin avajaisten juhlamenojen ohjelma, jossa oli rukoiltiin henkea, jonka seka jotkut kristityt, muslimit ja hindut olivat tunnustaneet jumalakseen. Oli myos yhteinen uskontunnustus, jossa kerrottiin etta kaikki uskonnot ovat taman jumalan lahja maailmalle.

Tama tietysti kuulostaa rauhaisalta ja harmoniselta. Minusta kuitenkin tassa on paljon ongelmia. Ensinnakin jumala joka jaa jaljelle kun kolmekin maailmanuskontoa yrittaa loytaa yhistavat tekijat, ei enaa ole tunnistettavissa kristityn, muslimin tai hindun jumalaksi. Se on jonkinlainen hyvin persoonaton ja epamaarainen henki, jota tuskin voi tunnistaa kukaan omaksi jumalakseen. Ja mita enemman uskontoja pitaisi saada mukaan rauhalliseen yhteiseloon yhteisen uskontunnustuksen ehdoilla, sita vahemman yhteista loytyisi.

Tietenkin voidaan sanoa etta kaikki sitten keskenaan liittavat tahan yhteiseen torsoon omat erikoispiirteensa kun ovat keskenaan ja ovat tyytyvaisia. Mutta jos jokainen pulttaa torsoon taysin erilaisia asioita, niin voidaan kysya, oliko erikoispiirteista riisuttu jumala mitaan sukua todellisille jumalille. En voi valttya vaikutelmalta, etta uskontodialogin nimissa itse asiassa luodaan uusi jumala, joka on niin hajuton ja mauton etta kaikki voivat sen jollain lailla hyvaksya, samalla heittaen romukoppaan jokaisen uskonnon pyhat tekstit, traditiot ja myos useimmiten uskon edustajien nakemykset. Luulen esimerkiksi etta jos otettaisiin 100 ensimmaista hindua kadulta, niin he tuskin yhtyisivat uskontunnustukseen, jossa sanotaan etta on vain yksi jumala. Saatan olla vaarassa, mutta nain epailen. Brahman vaikuttaisi olevan muodikas tietyissa piireissa perimmaisena jumalana, mutta rivihindu tuskin on kovin kiinnostunut. Itse asiassa tata pitaa varmaan pyrkia kyselemaan kun juttelee paikallisten hindujen kanssa.

Todennakoisesti Gnanalla on vastaperusteluita kirjassaan A voice in the Wilderness, jonka ostin, mutta nyt on ollut vapaapaiva Varkalassa, joten en edes harkinnut avaavani kirjaa. Tulimme tanne rantalepailemaan Kanyakumarin kaaoksen jalkeen, ja vaikka paikka onkin monella tapaa turistinen, taalla vaikuttaa olevan aktiivinen ayurveda- ja joogaskene ja paljon lansimaalaisia, joten voi olla etta keskusteluitakin viela syntyy.

Jennilta myos paljon terveisia, on mukavaa etta meita on kaksi taalla nyt! Jenni kirjoittelee myos tanne blogiin kunhan ehtii.


Peace Trustin johtaja Gnana Robinson oli kunnianarvoisa vanhus, vaikka meilla olikin monia erimielisyyksia teologisesti.


Kerala on kristillisempaa aluetta kuin muu Intia. Tassa maalaus pyhasta Yrjosta ja kuvan eteen laitettu tuli.


Kanyakumarin rantojen hienot monivariset hiekat ja Jennin jalat.


Kanyakumarin, Intian aarimmaisen etelakarjen karjessa kaytiin uskontodialogia pensselilla ja kivilohkareella. Tassa joku oli kirjoittanut kiveen "All people is God". Joku ovela oli korvannut "All people is"-tekstin tekstilla Jesus->.


Kanyakumarista pohjoiseen mentaessa on alkanyt nakya hiukan enemman moskeijoita.