Eli - kun en paassyt lahtemaan Manalista, ajattelin ottaa rauhallisesti muutaman paivan, rukoilla ja pohtia etta mista on kyse. Lahella oleva vesiputous ja sita ymparoivat vuorenrinteet olivat tahan hyvia. Ei mitaan suurempia valaistumisia, mutta ihan hyva varmaan pysahtya aina valilla. Sain myos tavattua sadhu Nitjanandin, joka oli hyvin mielenkiintoinen kaveri. Oli saali ettei ollut enemman aikaa keskustella hanen kanssaan. Mies on bramiiniperheesta, tullut uskoon ja saanut kutsun seurata Jeesusta sadhuna. Han osaa sanskritia ja on lukenut kaikki hindujen pyhat tekstit - joita on paljon. Han kertoi miten Jeesus taydentaa kuvan joka on ikaan kuin jaanyt kesken hindujen teologiassa, ja Jeesuksen kautta tulkittuna myos hindujen teksteista loytyy paljon oikeaan suuntaan viittaavaa. Eli han tekee samaa mita advaita-tyypit tekevat Raamatulle, mutta toisin pain.
Advaitat tulkitsevat Raamattua silta pohjalta etta hindujen teologia pitaa paikkaansa, ja ottavat sitten kaikki sopivat kohdat Jeesukselta ja tulkitsevat ne sen mukaan, etta Jeesuskin olisi samaa mielta heidan kanssaan. Tama sadhu taas kertoo hindujen teksteista, miten niissa etsitaan sita pelastusta, jonka Jumala lopulta Jeesuksessa on avannut kaikille kansoille. Han kertoi myos etta hinduteksteista loytyy suoraaisia profetioita Jeesuksesta. Han kertoi hindurituaalista, jossa poltetaan tulessa monenlaisia kalliita suitsukkeita jotta jumalten viha talttuisi, kun on ollut paljon vastoinkaymisia. No, sanskritin kieliset mantrat puhuvat kaannettyna Jumalan pojasta, ristiinnaulitusta, hanesta jolla on viisi haavaa jne. Hindut eivat vain ymmarra mita sanovat, kun hyvin harva osaa sanskritia, ja joka tapauksessa vedat opettavat etta mantrojen voima ei liity niiden merkitykseen, vaan vaan siihen etta ne lausutaan oikein ja aanissa itsessaan on voima, tai jotain sen suuntaista. Tallaiselta pohjalta sadhun on erittain hedelmallista selostaa hinduille mista Jeesuksessa on kyse.
Itse asiassa herra sadhu paasi lopulta vaikuttamaan Manalista lahtoonikin. Rukoillessani yhtena paivana Jumala muistutti joistain perusjutuista elamassani, ja sen jalkeen tuli sellainen olo etta nyt voi lahtea, piti vain antaa aikaa Jumalalle puhua tama juttu. No, oli viela kaksi vaihtoehtoa, joiden valilla sitten tuskailin. Paatin lopulta lahtea Lehiin pohjoiseen. Seuraavana aamuna tilatessani lippua kuulin matkatoimiston kaverilta, etta Lehiin vieva sola on suljettu valiaikaisesti armeijan toimesta. Tama alkoi menna jo niin koomiseksi etta ei osannut mitenkaan ahdistua asiasta. Sitten en vaan tiennyt etta pitaisiko jaada via lahtea Uttarakhandiin, mika oli toinen vaihtoehto. No, minulla oli mahtava vuoripaiva sina paivana, ja illalla ravintolasta nain sadhun kadulla, ja kvain juttelemassa. Han sanoi etta kannattaa lahtea Uttarakhandin Kukkalaaksoon, siella suunnalla olisi kuulemma myos Stanley Jonesin perustama ashram. Kun yhdistin taman suosituksen Jennin viestiin jossa han mainitsi kukkalaakson, jota kuulemma joku oli kehunut Varanasissa (en edes muistanut) ja sen etta vuorella kavellessani samana paivana oli paljon hienoja kukkia, totesin etta no, mennaan sinne sitten. Samana iltana hyppasin bussiin, ja se ei hajonnut...Kiitos kaikille rukouksista - johdatus oli hyvin hupaisaa ja selkeaa, vaikka epatietoisuus olikin arsyttavaa.
Pitkan ja tuskaisen bussimatkustamisen jalkeen parin paivan paasta olin sitten Govindghatissa Uttarakhandissa. Valissa oli yksi mukava paiva Rishikeshissa myos. Kaytiin Maharishi Mahesh Yogin ashramin (kylla, se missa Beatles oli aikanaan) raunioissa tormattyani yhteen kaveriin Dharamsalasta. Raunioituneet rakennukset joita kasvit olivat alkaneet ottaa haltuun olivat todella hienoja. Pitkasta aikaa se kadonneen sivilisaation jaljilla -fiilis, joka on yksi parhaista fiiliksista. Oli myos jannan konkreettinen tunne siita miten jumalana pidetyn gurun valtakunta saattaa romahtaa nopeastikin, kun kaveli darshan-hallissa jonka katto oli romahtanut ja gurun istuimen jaannoksien paalle raaputettu ihmisten nimikirjoituksia ja Beatles-lyriikoita.
Kukkalaakso Uttarakhandissa on sikhien pyhiinvaellusreitin varrella. Ensin piti kavella 14km noin parista tonnista kolmeen tonniin, yopya siella, ja sielta menna joko Kukkalaaksoon tai Hem Kundiin, joka oli sikhien pyha paikka 4300 metrin korkeudessa. Sikheja oli aivan tolkuttomasti, ja jouduin ajoittain armeija-ahdistuksen valtaan, kun perustarpeiden tyydyttamisesta ei ollut takeita. Ainoat asumisvaihtoehdot olivat joko ilmainen sikhien temppeli, tai sitten aivan tolkuttoman kalliit hotellit. Nain siis piti taistella elintilastaan tuhansien sikhien kanssa. Vaikka kaytannossa ulkomaalaiselle yritettiin olla avuliaita, ei silti oikein ikina tiennyt miten asiat ratkeavat. Ensimmaisen yon nukuin temppelin naisten vessan edessa olevan lahes taivasalla olevan kaytavan varressa muutaman sikhin hkanssa, jotka auttoivat rekisteroitymisessa. Ruokalaan joutui tunkemaan puoliksi vakivalloin. Viela silloin kun sattui kylma saa eika kaytannossa ollut paikkaa missa kuivata markia vaatteitaan, niin ei paljoa naurattanut.
Oli kuitenkin hyviakin paivia kun aurinko paistoi, ja alkoi hiukan ymmartamaan miten systeemit toimii, joka vahensi epatietoisuutta ja nain myos ahdistusta. Tuntui etta Jumala muistutti siita ettei perustarpeiden tyydyttaminen saisi olla tarkeinta elamassa - etsikaa ensin Jumalan valtakuntaa niin kaikki tama teille annetaan, nainhan Jeesus sanoi...Oli kuitenkin kiusallista huomata kuinka helposti sita iskee pienimuotoinen masennus kun jonottaa satojen sikhien kanssa taas selvittaakseen saako yosijan seuraavana yona tai toteaa etta sanky jonka luuli olevan varattu itselle ei olekaan enaa ja t-paita jonka oli jattanyt merkiksi viety. Mutta aina joku auttoi, eras mukava sikhikaveri oli varannut tilaa missa nukkua tai jotain, niin etta pahasti ei oikeastaan kaynyt missaan valissa, kunhan stressasin.
Luonto oli kaunista, joskin Kukkalaakso itsessaan ei ollut parhaimmillaan viela, suurin osa kukista kukkii parin kuukauden paasta monsuunisateiden loppuvaiheessa. Ehka jonain paivana paasen katsomaan sitakin. Mutta kauniita vuorimaisemia oli paljon, vesiputouksia, jaatikoita, kukkiakin, ja varsinkin aurinkoisina paivina niista pystyi nauttimaan. Kavelya tuli aika paljon, mutta aina kun oli iso nousu edessa niin voima tuli, vaikka kevyempina paivina tuntui ettei meinaa jaksaa kavella ylamakeen ollenkaan. Hem Kundiinkin sain noustua jonkun puuskan vallassa kahdessa tunnissa. Valilla paasi vahan juttelemaan sikhien kanssa, mutta kovin hyvaa kuvaa heidan touhustaan en saanut, harva puhui hyvaa englantia. Edelleen sikhit ovat erittain kuvauksellisia, ja bongasin jopa uusia aseita - jollain oli kirves ja jollain sellainen monipainen aamutahti, flail se taitaa olla englanniksi. Yhdella aijalla oli seka puukko, miekka etta keihas. Mutta tosiaan kun jatkuvasti joutuu tonimaan itseaan vakijoukon lapi niin vahan se hohto haviaa. Kukkalaaksoon useimmat sikhit eivat tulleet, vaan kavivat vain Hem Kundissa.
Sen verran kuulin sikheista etta jos haluaa olla "pure sikh", niin silloin kantaa mukanaan miekkaa, rannerengasta, kampaa, jonkinlaisia erityisalusvaatteita, eika leikkaa mitaan ihokarvojaan. On myos paljon muita saantoja joita pitaa noudattaa. Ilmeisesti lahinna vanhat miehet olivat ruvenneet tahan. Nuoremmilla oli kylla parrat ja turbaanit, mutta parrat olivat hoidetut ja muutenkin tyyli vahan modernimpi. Joku sanoi tulleensa pyhiinvaellukselle lahinna luonnon takia, ja muutenkin ne nuoret joille juttelin tuntuivat ottavan reisun lahinna kulttuurin kannalta, eivat niinkaan henkilokohtaisen jumalasuhteen. En tosin tieda onko sellainen suhde ylipaataan merkityksellinen sikheille.
Kavin auttamassa ruuanlaitossa kahtena paivana temppelilla, kun kerran sain ilmaisen yosijan ja ruokaa. Myohemmin kuulin etta sevan suorittaminen on jonkinlainen kunniatehtava, eli en tieda paadyinko loukkamaan heita tunkemalla haluttuun tehtavaan kun vain luulin etta kaikkien on asiallista tehda osansa hommista. E myoskaan oikein saanut sanottua vuorosanaani joka minulle annettiin kun kaadoin ihmisille vetta. Olisi pitanyt sanoa "jumalan vetta" heidan kielellaan. En oikein tiennyt onko kyseessa heidan sanansa jumala, vai heidan jumalansa nimi, ja muutenkin tilanne tuli vahan akkia, ja kun tuli viela kaikenlaisia mielleyhtymia ehtoolliseen niin mina sitten lahinna vain kaadoin vetta enka puhunut juuri mitaan, vaikka pari kertaa tuli vahan noottia tasta. Suuri nosa kuitenkin tuntui suhtautuvan minun vedenjakamiseeni ihan positiivisesti. Vaikeita tilanteita kun tulevat puun takaa, en oikein vielakaan tieda mika tuossa tilanteessa olisi viisasta.
Vahan vastaava tilanne tuli kun ISKCONin (Hare Krishnoja) bussi antoi minulle liftin Badrinathiin lopulta lahdettyani Kukkalaakson ja Hem Kundin alueelta. He yrittivat kovin saada minua sanomaan Hare Krishnaa, mutta sita en kokenut voivani sanoa, koska kasittaakseni se tarkoittaa Herra Krishnaa, eika Krishna ole minun herrani. Osa tyypeista ymmarsi sen, mutta kun bussi alkoi hajoilla kesken matkaa, eraalla oli teoria etta se hajoaa koska mina en rukoile Krishnaa. Kun bussi lopulta jai tien varteen, muutama muukin sanoi painokkaasti etta minun pitaisi rukoilla. Sanoin etta voin rukoilla Jeesusta, ja rukoilinkin, mutta se ei bussia kaynnistanyt, kuten ei myoskaan muiden Hare Krishna -hokemat.
Hetken olin siina mutta sitten vaan jatkoin jalan matkaa, vain todetakseni etta Badrinath olikin ihan harjun toisella puolella vain sadan metrin kavelymatkan paassa. Jos Krishna siis halusi rankaista minua, se oli huonosti tahdatty rankaisu, koska paasin silti maaranpaahani. Jos taas Hare Krishnojen oppien mukaan jumala on yksi eika nimella ole valia, olisi ylipataan outoa silta jumalalta rankaista kaikkia siita etta mina kaytin eri nimea jumalasta. Samalla logiikalla oli vahan kummallista etta minua vaadittiin rukoilemaan heidan sanoillaan - he itse sanoivat minulle etta voisivat rukoilla Jeesusta koska jumala on sama. Eivat kuitenkaan rukoilleet.
No, oli kuitenkin erittain ystavallista ottaa liftaaja matkaan, joten tassa mielessa pisteet heille. Paasin sitten juttelemaan heidankin uskostaan hiukan ennen kuin bussikriisi alkoi. En kuitenkaan ihan tajunnut mika on hindujen ja Hare Krishnojen ero. Hindutemppeliin he olivat matkalla pyhiinvaellukselle. Badrinathissa oli mahtavia vuoria, korkeimmat taisivat nousta yli kuuteen tonniin. Onneksi en saanut liftia toiseen suuntaan, kun aluksi ajattelin yrittaa etelampaan. Mutta kukaan ei ottanut kyytiin, joten oli pakko menna Badrinathiin, ja nyt kun on sen nahnyt, niin olisi ollut saali jos se olisi jaanyt nakematta. Vuorilla kun bussimatkat kestavat aina koko paivan jos haluaa minnekaan paasta, niin jos on lahella jotain hyvaa paikkaa niin siella kannattaa kayda.
Nyt jo matkalla hiljalleen Mumbaihin lentamaan kotiin. Aika alkaa loppua nettikahvilassa, ehka kolme tuntia riittaa nyt vaikka olinkin netin ja puhelimen ulottumattomissa viikon...Hyvaa juhannuspaivaa Suomeen, ja mina yritan tosiaan selviytya sinne lahitulevaisuudessa! Pari kuvaa loppuun, yritan lisailla lisaa joskus kun ehdin paremmin, ja selostuksia...
