...ja katsotaan osaako se matkustaa paikasta A paikkaan B kolmessa vuorokaudessa. Tulla valilla vahan huijatuksi. Elaa pelkilla banaaneilla ja vedella. Rikkoa kannykkansa niin ettei siihen saa yhteytta. Ymmartaa intialaisten englantia. Ostaa edullisia hippihousuja. Rukoilla.
Tulin siis Tiruvannamalaihin eilen illalla. Kolmisen vuorokautta meni matkassa Mumbaista tanne. Matka oli osittain uuvuttava mutta toisaalta ihan mielenkiintoinen. Varsinkin ensimmainen matkustusyo junassa oli levoton, kun piti jaada aamuyosta jonnekin Raichuriin odottamaan seuraavaa junaa jonka saapumisesta ja johon mahtumisesta ei ollut tietoa. Aamulla kuitenkin tuli juna, ja siihen mahtui, joten taas yhden n. 12 tunnin istumisen jalkeen ja selkasaryn kanssa tulin Chennaihin. Ja sielta loytyikin jo suht helposti bussi Tiruvannamalaihin.
Aluksi arsytti kun meni rahaa siksi ettei oikein tiennyt miten homma toimii, joten joutui maksamaan turhia. Sitten oli kivaa kun paasi istumaan junan aukinaisen oven portailla. Reissussa en nahnyt lahes yhtaan valkoisia (muistaakseni 5, ohimennen), mutta taalla Tirussa niita on aika paljon. Junissa oli kylla intialaisten kanssa joitain keskusteluita, mutta englanti on haastavaa, olen alyttoman huono ymmartamaan eri tavalla puhuvien aksentteja. Joku 76 v. hinduherrasmies antoi minulle Karma Yoga -nimisen kirjan. Vivekanandaa, sen nimen olin kuullut kirjoistani ennen matkaa. En ole juuri lukenut, mutta alleviivaukset on valmiina. Seuraavassa junassa oli joku nuorehko teinipoika joka opetti minulle vahan hindia, napparasti juuri ennen saapumista Tamil Naduun, jossa puhutaan tamilia. Uskonnosta ei kauheasti olla saatu keskusteltua, kielimuuri tekee syvallisemmat keskustelut vaikeiksi.
Ja sitten tietysti ne perinteiset jutut: ihmisia on todellakin paljon, on aika likaista, ilma oli vahan heikkoa isommissa kaupungeissa. En ole viela tullut kipeaksi, ehka johtuen siita etta soin lahinna niita banaaneja, jotka tiesin turvallisiksi. Taalla Tirussa olen alkanut syoda, mutta ainakin taalla Quo Vadiksessa on kai aika turvalliset ruuat.
Quo Vadis on siis Tirussa sijaitseva uskontodialogikeskus, jota yllapitaa Tanskan luterilainen kirkko. Ihan mukavasti ovat ottaneet vastaan, paikan johtaja ja yksi tanskalainen pastori nayttivat paikkoja ja kertoivat periaatteistaan. Ihan mielenkiintoista oli kartoitella nakemysten erilaisuuksia tietyista asioista. Taas kerran nayttaa silta etta kutsumus tiettyyn juttuun aiheuttaa painotuksia, jotka tuntuvat itsesta oudoille, mutta yhteisakin nakemyksia loytyi paljon, ja tallaisessa paikassa kai pitaa lahtokohtaisestikin kaikkien ola tottuneita siihen, etta ollaan eri mielta valilla. Jannitteet sen valilla, etta pystytaan olemaan yhteydessa toisiin ja rakastamaan ja kuitenkin olemaan tekematta kompromisseja sen suhteen, mita Raamattu sanoo oikeasta ja vaarasta, tarkeista asioista ja epaoleennaisuuksista.
Tanaan juttelin aamupaivalla miesten kanssa, ja nyt iltapaivalla kavin kavelylla kaupungilla. Siella on yksi valtava temppeli, ja tuossa vieressa on sitten Shivaa palvovien hindujen pyha vuori. Tanaan oli joku festivaali kaupungilla, hindujumaliksi pukeutuneita ja maalattuja ihmisia ja joku jumala vaunussa jota veti John Deere. Ei ole ihan viela selvaa kasitysta siita miten olisi nyt sitten omalla kohdallaan hyva asiaan tutustua - nyt tyydyin peruspokkelon turistin rooliin kameroineni.
Yleisesti tunnelmat ovat vaihdelleet, valilla ollut oikein hyva mieli taalla olosta, valilla vahan stressaantunut fiilis. Miten mahtavia sattumuksia ei viela ole tullut kohdalle, mutta jotain pienta kuitenkin aina pitamaan mielenkiintoa ylla. Mukavaa etta tietaa etta tulee olemaan taalla monta kuukautta, niin ei ole sellaista paniikkia aikataulun kanssa. Ilmeisesei lahipaivat menevat viela hengaillessa, ensi viikolla voisi ehka sitten alkaa vahan avustelemaan kahvilassa, joka on taalla keskuksessa, en oikein tieda viela mita se pitaisi sisallaan. Ihmisten jalkojen peseminen on edelleen suunnitelmissa, esimerkiksi taysikuun aikaa taalla pitaisi olla jokusen sataa tuhatta paljasjalkaista pyhiinvaeltajaa vuorta kiertamassa, siina olisi tyosarkaa. Kitaran hankkiminen on myos pohdinnassa, Chennaista tai muusta isosta kaupungista niita kuulemma luulisi loytyvan kohtuuhinnoin.
Tuntuu etta tama teksti on pitka, etta tassa ei ole sanottu paljoakaan mielenkiintoista, eika edes kovin kattavasti kerrattu tapahtumia. No, kerron kuitenkin viela etta nain yksinaisen junavaunun radalla seisomassa, ja sen kyljessa luki "kaveri". Kontemploikaa sita hetki ja sitten voitte nopeati rukoilla, etta taalla loytyisi joku luonteva tapa kohdata ihmisia oikeasti, nyt kun pari viikkoa varmaan ollaan mestoilla.
Lisaan kuvia kunhan keksin onnistuuko se jotenkin. Taalla keskuksella on tietokone ja netti, joka helpottaa blogaamista lahitulevaisuudessa. Ja aurinko on laskemassa, ja hyttyset tosiaankin villiintyvat tahan aikaan. Iloa Suomeen tai missa olettekin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti